KD Lappi: Hallituksen toimet nostavat kohtuuttomasti asumisen hintaa

6.5.2017 klo 15:19 Uutiset

Uusi Rovaniemen valtuutettu Riitta-Maija Hokkanen hymyilee hyvästä kuntavaalituloksesta. 

Kristillisdemokraattien Lapin piiri pitää hyvänä, että hallitus laskee monilapsisen perheen päivähoitomaksua. Kristillisdemokraatit olivat ainoa puolue, joka piti asiaa vaaleissa esillä. On hyvä, että hallitus tarttui järkipuheeseen ja lähti parantamaan perheiden tilannetta. Mutta ei ole reilua, että päivähoitomaksujen alennus maksatetaan nostamalla kiinteistöveroa.

– Hallitus nostanut kiinteistöveroa parissa vuodessa 20%

Päivähoitomaksun alentaminen jättää loven kuntien kanssaan. Hallitus on paikkaamassa tuota nostamalla kiinteistöveroa. Kuntaliitto arvioi, että yli puolet kunnista joutuu korottamaan kiinteistöveroaan ensi vuonna uusimman alarajan noston jälkeen. Näin ollen vuosina 2016 – 2018 kiinteistövero on noussut jopa kahdellakymmenellä prosentilla. Samaan aikaan asumistukea heikennetään irroittamalla tuki vuokraindeksistä. Veronkorotukset nostavat asumisen kustannuksia asuit sitten vuokralla tai omassa talossa. Monet perheet ajetaan näin kohtuuttomaan tilanteeseen, jossa hallituksen toimet lisäävät kustannuksia. Lapsiperheiden tilanne ei näin ollen juurikaan parane, kun hallitus oikealla kädellä antaa ja vasemmalla kädellä ottaa. Tämän lisäksi hallitusohjelmassa on ylimääräinen 25 miljoonan korotus kiinteistöveroon vuodelle 2019.

Ei ole ihme, että asuminen on niin kallista kun sitä verotetaan lisää jokaisessa hallituksen istunnossa. Kristillisdemokraatit ovat esittäneet rahoitusvaihtoehdoksi sokerin verottamista. Hallitus korventaa mummot ulos mökeistään. Makiaisista voi maksaa vähän enemmän, jos ei tarvitse myydä taloaan.