Lohjan KD:n johtokunta: Tarvitsemme vanhusasiainvaltuutetun

16.8.2018 klo 11:32 Uutiset

– Vanhusten oikeudesta hyvään ja yhdenvertaiseen hoitoon on huolehdittava. Selkeisiin ja räikeisiin puutteisiin vanhustenhoidossa pitää puuttua välittömästi. Yksi askel eteenpäin olisi vanhusasiainvaltuutetun viran perustaminen, toteaa Lohjan seudun KD:n johtokunta kannanotossaan.

Huhtikuun alussa vireille pannussa kansalaisaloitteessa vaaditaan eduskuntaa ja hallitusta toimimaan sen puolesta, että Suomeen saadaan vanhusasiainvaltuutettu, jonka tehtävänä olisi valvoa, ottaa kantaa ja raportoida vanhusten kohtaamista epäkohdista sekä tarttua niiden korjaamiseen.

Erityisen tärkeä vanhusasiainvaltuutetun asettaminen on nyt, kun yhä enemmän palveluista siirtyy kiihtyvää tahtia yksityisille toimijoille. Samaan aikaan kun ikäihmisten elinikä pitenee, muistisairaudet lisääntyvät. Yksinäisyyden lisääntyessä syntyy myös yhä enemmän tilanteita, joissa vanhus elää ilman läheisiä kotihoidon palvelujen varassa.

Lohjan seudun KD kannustaa allekirjoittamaan kansalaisaloitteen verkkopankkitunnuksin nettiosoitteessa: www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3086 ja tukemaan syyskuun loppuun saakka vireillä olevaa aloitetta: ”Vanhusasiainvaltuutettu Suomeen”.

– Vanhuksille on taattava hyvä ja arvokas vanhuus. Siitä huolehtimisen tulee olla meidän jokaisen kunniatehtävä, se on sukupolvien vastuuta toisistamme, Lohjan seudun Kristillisdemokraatit korostaa.