Perheiden puolesta

29.1.2016 klo 09:00 Uutiset

tä-Helsingin osaston syyskokouksessa valittiin osaston johtokunta vuodelle 2016. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin vuosaarelainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja Sari Kumin. Hänen lisäksi johtokuntaan valittiin Hanna-Kaisa Simojoki varapuheenjohtajaksi sekä Petteri Hiienkoski, Merit Lemminki, Jani Liukkonen, Pentti Mattila ja Maija Mecklin.

Puolueen Uuden Aika -ajatuksen hengessä juteltiin puolueen noususta rakentavan oppositiopolitiikan avulla ja vireän paikallisvaikuttamisen kautta. Uusi johtokunta saikin kokousväeltä loistavaa ohjeistusta kuinka näkyä ja kuulua itä-Helsingissä. Keskustelua syntyi puolueen lanseeraamasta uudesta perusturvamallista joka kannustaa tekemään aina töitä. Kokousväki keskusteli myös uudesta Vuosaareen perustetusta vastaanottokeskuksesta. Aiheesta tehtiin myös julkilausuma:

Kotoutumisen kaksisuuntaisuutta kehitettävä

Suomeen on viime kuukausina saapunut tuhansia turvapaikanhakijoita. Viime viikolla saapui Vuosaareen Vuorannan kurssikeskukseen 50 uutta turvapaikanhakijaa. Ryhmän saapuminen aiheutti alueen asukkaissa ristiriitaisia tunteita. Nyt olisi hyvä aika miettiä laajemmin paitsi maahanmuuttajien kotoutumista kielitaidon ja työllistymisen kautta niin myös yleistä asenneilmapiiriä ja kotouttamisen kaksisuuntaisuutta myös kantaväestön näkökulmasta.

Ruohonjuuritason tutustumiseen ja tekemiseen on hyvät mahdollisuudet kansalaistoiminnassa kuten järjestöjen kanssa. Valtio myöntää 800 000euroa valtiotasoisten järjestöjen kotouttamistyöhön ja Helsingin kaupunki on budjetoinnut lisämäärärahaa maahanmuuton kustannuksiin ja kotouttamiseen 10 miljoonaa euroa. Tätä rahaa olisi hyvä käyttää paitsi kotouttamistoimenpiteiden, kuten suomenkielenkurssien saatavuuden tehostamiseen maahanmuuttajien nyt jopa kahdeksan kuukauden kotouttamisjonoja lyhentämällä niin myös kaksisuuntaiseen kotoutumiseen kantaväestö huomioiden.