Lohjan KD:lle uudet verkkosivut

14.2.2016 klo 15:08 Uutiset

KD:n Lohjan seudun osasto on parhaillaan siirtymässä puolueen tarjoamaan kotisivupalveluun, jossa osaston sivut kytkeytyvät osaksi puolueen uutispalvelua.

-Halusimme siirtyä omilta kokonaan osaston tuottamilta nettisivuilta puolueen sivuston osaksi lähinnä kustannussyistä mutta myös siksi, että jäsenemme varmasti löytävät tiensä myös KD:n verkkolehden pariin, kertoo osaston tiedotuksesta vastaava Merja Eräpolku.

-Ikävää on tietysti, että vanhan sivuston www.kdlohja.net poistuessa Kotisivukoneen serveriltä, katoaa paljon osastomme historiaa nettiavaruudesta. On kuitenkin tärkeää, että sivustolla on jatkuvasti päivittyvää aineistoa ja tietoa myös muiden lähiseudun osastojen tapahtumista. Tarkoitus on että vanha verkko-osoite kääntyy jatkossa uusille sivuille.

Lohjan seudun KD järjestää tilaisuuksia kuukausittain, vaalikampanja-aikoina luonnollisesti vieläkin useammin. Syksyllä Lohjalla vieraili yleisötilaisuudessa puolueen puheenjohtaja Sari Essayah ja maahanmuuttoseminaarissa kansanedustaja Antero Laukkanen. Kevään aikana osasto keskustelee mm. kaupungin johtajien viranhaltijoiden kanssa. 15.2. kuultavana on perusturvajohtaja Mira Uunimäki.