Valtuustoaloite: Raisiolle markkinointivideo

17.2.2016 klo 10:18 Uutiset

117Valtuustoaloite 7.12.2015

RAISIO – KASVUN PAIKKA – TULEVAISUUDEN MARKKINOINTIA

Raision kaupungin slogan on ”Kasvun paikka”, mutta asukkaiden lukumäärä on ollut laskusuuntainen.  Miten saisimme käännettyä mainoslauseemme todelliseksi?

Raision torin parannukset ja muutostyöt ovat valmistuneet ja ovat jo nyt herättäneet paljon positiivista keskustelua, kommentointia ja kiitoksiakin.  Myös kauppakeskus Myllyn laajennus on saatettu onnistuneesti loppuun.

Vaikka olemme menneet taas askeleen eteenpäin, on Raisiolla, kuten muillakin kunnilla, edelleen haasteita markkinoida kaupunkia houkuttelevana asuinpaikkana niin yksin asuville, opiskelijoille, lapsiperheille kuin vanhuksillekin.

Nykyajan markkinointi on pitkälti verkossa ja Raisio onkin mm. erittäin aktiivinen Facebookin käyttäjä.

Tämän päivän kuluttaja katselee mieluummin videoita kuin lukee pitkiä mainostekstejä tai artikkeleita.

Esitän, että Raision kaupunki alkaa heti alkuvuodesta kokoamaan työryhmää, joka ideoi ja toteuttaa markkinointiin soveltuvan videon Raision palveluista nimellä ”Kasvun Paikka” yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.

Videossa näytettäisiin rennolla ja uudenaikaisella tavalla erilaisia otteita Raision palveluista, tilanteista jne. Uskomme vahvasti, että tämä kaltaiselle markkinoille on kysyntää juuri nyt ja tulevaisuudessakin.

Laadukkaan videon tuottaminen ei ole kallista ja hyöty on pitkäaikainen, kunhan videosta tehdään ajaton ja ennen kaikkea nykypäiväinen.

Projektin tarkoitus on

1)     tuottaa sopivan pituinen ( minuutti/muutama minuutti) markkinointi video kaupungille jaettavaksi sosiaalisessa mediassa sekä katsottavaksi niin Youtubessa, Facebookissa kuin Raision kaupungin omilla nettisivuillakin.

2)     tehdä tehokasta yhteistyötä eri sidosryhmien kesken – tiivistää yhteistyötä

a.     varhaiskasvatus – koulut

b.     työntekijä/työelämä/työikäiset

c.     harrastus/vapaa-aika

d.     vanhukset

3)     näyttää Raision kaupungin parhaat puolet ja palvelut/mahdollisuudet asuinpaikkana

 

Markkinointivideosta kannattaa tehdä koko kaupungin yhteinen hanke, jossa on sydäntä mukana. Se varmasti välittyy lopputuotoksessakin ja toimii hyvänä markkinointikeinona niin Raision uusille – kuin nykyisillekin asukkaille!

Raisiossa 2.12.2015

Raision Kristillisdemokraatit