Sanomalehti Karjalaisen mielipidekirjoitus
Sanomalehti Karjalaisen mielipidekirjoitus
27.10.2016 klo 12:10 Uutiset
Mielipidekirjoitus:
Olin kuulolla Kohti meijän maakuntaa – maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa -tilaisuudessa 13.10. Elokuvateatterikeskus Tapiossa. Kiitän tilaisuuden järjestäjätahoa, Pohjois-Karjalan maakuntaliittoa, hyvin onnistuneesta, järeää tietoa antaneesta, tilaisuudesta. Maakunta uudistus ei ole mikään helppo tehtävä, vaan aikaisempien rakenteiden muuttaminen uudeksi kokonaisuudeksi vaatii virkamiehiltä ison työn.
Tilaisuudessa oli mukana myös Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen edustaja, joka kertoi, että laitos on innolla mukana uudistuksissa. Saimme kuulla, jota en aikaisemmin tiennyt, että ambulanssit kiertävät jo nyt jonkinlaisissa pikku avustustehtävissä, hälytysten ulkopuolisissa toimissa, auttamassa muuta sosiaalitointa. Kuulostaa hienolta tehokkuuden lisäämiseltä. On siis mahdollisuus lisätä tehokkuutta, eikä vain, ehkä liian helpostikin, karsia budjettia.
Kysynkin maakuntauudistajilta olisiko mahdollista istuttaa ambulanssiin myös lääkäri noiden mahdollisten kierrosten ajaksi? Olisiko se kustannustehokasta ja toisiko se turvaa esim. vanhuksille?
Timo Simola, puheenjohtaja
KD Kontiolahti