Keravan KD: Sotemalli julkisin palveluin

12.11.2016 klo 10:44 Uutiset

Keravan kristillisdemokraatit valitsivat paikallisosaston puheenjohtajaksi valtuutettu. Pentti J. Rönkön. Kristillisdemokraattien Keravan paikallisosasto on huolissaan Suomen hallituksen Sote-suunnitelmista. Soten rahoitusmalli on epäselkeä. Miten maakunta rahoittaa terveyspalveluyrityksiä?

–       Rahoitusmallia koskeva lainsäädäntö on kirjoitettava siten, ettei yrityksille tule kannusteita jättää sairauksia hoitamatta, eikä toisaalta ylihoitaa olemattomia sairauksia, mutta ei myöskään saa jättää taloudellisia kannustimia tuupata kalliita asiakkaita erikoissairaanhoitoon.

–       Koko järjestelmästä voi tulla iso lasku yhteiskunnalle, sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen tarvitaan isompia hartioita, eli maakuntia, mutta se tulisi kehittää laadukkaille julkisille palveluille, sanoo Pentti J. Rönkkö