Essayah Lohjalla: Soteen valtakunnallinen palvelulupaus

2.12.2016 klo 08:28 Uutiset

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah ihmetteli keskiviikkona Lohjalla, miksi aiemmin päivällä valtiovarainvaliokunta tyrmäsi sokeriveron, vaikka monet hallituspuolueidenkin kansanedustajista olivat asettautuneet sen kannalle.
– Terveysperusteinen sokerivero vähentäisi ylipaino-ongelmia ja hampaiden reikiintymistä.

Samalla olisi saatu 300 miljoonaa euroa makeisveron nykytasolla, koska sokeriveron piiriin olisi saatu uusia tuotteita. Tällöin olisi voitu perua ammattikoulutuksen leikkaukset, ja kaikkein köyhimpien tukietuuksiin tehtävät 0,85% leikkaukset.
– Myös verokevennykset kohdistaisimme enemmän pientä työtuloa saaville ja laskisimme solidaarisuusveron alarajan 70 000 euron vuosituloon. Korottaisimme takuueläkettä ja peruuttaisimme lääkekorvauksiin esitetyt leikkaukset, esitteli Sari Essayah KD:n vaihtoehtobudjettia.

Sote-uudistuksesta odotetaan suuria säästöjä, mutta hallituksen kaavailuissa Sari Essayah näki paljon ongelmia.
– Palveluketjua ei pidä pirstoa yksityistämällä eikä luoda mahdollisuuksia yksityisiin alueellisiin monopoleihin. Julkisen terveydenhoidon tulee olla perustana ja yksityisen tarjonnan vain täydentäjänä. Sote-uudistukseen tarvitaan valtakunnallinen palvelulupaus, jotta se voi onnistua, linjasi Essayah.

Lohjan kristillisdemokraatit ovat nimenneet jo 21 ehdokasta. Heistä 15 esittäytyi Lohjan valtuustosalissa pidetyssä tilaisuudessa. Viime kuntavaaleissa ehdokkaita oli 18 ja silloin toinen valtuustopaikka jäi saavuttamatta.
– Nyt ihmiset alkavat herätä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tätä vauhtia tähtäämme jopa kolmeen valtuutettuun, iloitsee Lohjan KD:n puheenjohtaja Merja Eräpolku.

Kuvassa KD:n lohjalaisista ehdokkaista vasemmalta pääsihteeri Merja Eräpolku, lähihoitaja Jaana Ahonen, opiskelija Mikael Eräpolku, päätoimittaja Esa Erävalo, toimitusjohtaja Kari Viherlahti, sihteeri Marja-Liisa Kokkonen, offset-painaja Ari Piippo, eläinlääketieteen tohtori Matti Junnila, puuseppä Pentti Salminen, lähihoitajaopiskelija Sonja Plagens, merkonomi Maija Kokkonen, kansanedustaja Sari Essayah, yrityksen palveluneuvoja Lassi Hyttinen, yrittäjä Asko Korhonen, isännöitsijä Harri Rajantaus ja opettaja Kari Heikkinen.

(Uutinen on julkaistu Länsi-Uusimaassa 2.12.2016)