JULKILAUSUMA JA VALINNAT VUODELLE 2017

11.12.2016 klo 17:04 Uutiset

KD KONTIOLAHDEN JULKILAUSUMA

KD:n Kontiolahden paikallisosasto kokoontui 8.12. vuosikokoukseen ja lausuu seuraavaa:

Kontiolahden kunta on Itä-Suomen mittakaavassa erityisen hyväosainen kunta. Saamme olla tästä tyytyväisiä ja kiitollisia. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että menestyksemme on lahjaa ja perustuu isolta osin edulliseen sijaintiin, johon emme ole itse vaikuttaneet. Meidän tuleekin olla oikeamielisiä ja tuntea empatiaa myös vähäosaisempia kuntia kohtaan.

Olemme huolestuneita siitä, että kunnassamme on pidetty esimerkiksi väkiluvun jatkuvaa kasvua tavoiteltavana asiana. Muisutamme, että rajallisessa toimintaympäristössä jatkuva kasvu on mahdotonta. Jatkuvan kasvun tavoitteluun ei pidä siksi sitoutua liiaksi.

Toivomme, että kasvun tasaantuessakin hyvinvointia voidaan jakaa oikeudenmukaisesti, siten että vähäosaisten, syrjäytyneiden nuorten ja vanhusten tarpeet tulevat riittävästi huomioiduiksi.

Kunnan kaikelta toiminnalta odotamme avoimuutta, rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta sekä maamme lainsäädännön ja hyvien tapojen noudattamista.
Kokouksessa valittiin johtokunta vuodelle 2017:

Timo Simola, puheenjohtaja; Veli-Matti Sorvari, varapuheenjohtaja; Ulla Kinnunen, sihteeri; Liisa Kemppainen, Sinikka Mustonen,  Pirkko Väänänen