KANNATTAAKO LÄHTEÄ EHDOKKAAKSI?

21.2.2017 klo 13:08 Uutiset

EHDOKKAAKSIKO VALTUUSTOON

Kyllä.

Nyt, jos koskaan, kannattaa lähteä kuntavaaliehdokkaaksi. Valtuutettuna pääset yhä tehokkaammin vaikuttamaan kunnan asioihin, myös saat näköalapaikan mihin suuntaa Siunsotea kannattaisi jatkossa viedä. Tulevat kuntavaalit ovat myös ponnahduslauta tulevalle maakuntavaaliehdokkuudellesi.

Tulevana kuntavaltuutettuna pääset vaikkapa: laittamaan vanhuspalveluja kuntoon, varmistamaan, että perheet ja lapset laitetaan kunnissa etusijalle, varmistat, että kunnassasi tuetaan hyvinvointia liikunnan kautta, pääset vaikuttamaan ympäristön viihtyisyyteen, ja puhtaaseen energian käyttöön, tuet hyvillä päätöksilläsi kuntaasi hyvänä työnantajana, varmistat kuntasi hyvän koulutustason, ja kuten yllä mainitsin; pääset Siunsotea vahtaamaan ja lopuksi vielä pääset varmistamaan ettei lasten tarvitse opiskella homeisissa kouluissa tai käydä homeisessa päiväkodissa edelleenkään.

Vielä, pääset järjestämään kuntalaisille vaikkapa asukastilaisuuksia, jossa kuulet, valtuutettuna, miten kuntaa pitäisi kehittää. Hyvä kunnallishallinto perustuu avoimeen vuorovaikutukseen kuntalaisten, päättäjien ja viranhaltijoiden kesken.

Ja, varmistat, että Arvomaailmasi, tulee huomioiduksi hyvissä päätöksissä, joita Sinä olet tekemässä.

Ei huono!

Timo Simola, pj.

(mukailtu Karjalaisen mielipidekirjoitukseni)