TV:stä tuttu ehdokkaamme Auli Happonen

6.3.2017 klo 23:14 Uutiset

Kirjailija, TV-tuottaja ja kuntohoitaja Auli Happonen on julkaissut kaksi kirjaa. Kolmas kirja on parhaillaan tekeillä. Vuoden 2008 alusta alkaen hän yhdessä miehensä, Jaakob Happosen kanssa tuottanut TV 7:n kanavalla näkyvää, Sanan ja runon tuoksua -ohjelmaa.

Auli Happonen on myös vuonna 2014 perustetun Menorah-seurakunnan raamatunopettaja. Hän vierailee puhujana eri tilaisuuksissa sekä toimii Healing Rooms -rukousklinikan rukouspalvelijana samoin kuin miehensä. Israel-työ on myös lähellä pariskunnan sydäntä.

Auli Happonen oli vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Kristillisdemokraattien ehdokkaana Uudellamaalla ja ylti puolueensa kuudennelle sijalle. Hän sanoo olevansa aktiivinen vaikuttaja, jolla on rohkeutta katsoa totuutta silmiin.