Toveria ei jätetä politiikassakaan

20.1.2019 klo 13:37 Uutiset

Politiikan tarkkailijat ovat kauhuissaan nykyhallituksen avokätisestä tuhlailemisesta nimittäessään ministereilleen avustajia ja valtiosihteereitä.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus selvisi puolta vähemmällä avustajajoukolla. Nykyisillä ministereillä on 16 valtiosihteeriä sekä lisäksi 65 avustajaa. Opetusministeri Li Andersson (vas.) väittää tarvitsevansa itselleen jopa viisi avustajaa. Hän perusteli määrää siten, että heitä tarvitaan lain valmistelutyössä.

Asia ei pidä paikkaansa, sillä lainvalmistelu on nimenomaan virkamiesten eikä poliittisten avustajien tehtävä. Valtiosihteerit tienaavat 3 000 euroa enemmän kuin kansanedustajat, joten heille kertyy palkkaa yli 9 800 euroa kuukaudessa. Pääministerin valtiosihteeri yrittää kitkutella noin 13 000 eurolla.

Politiikkaa ammatikseen tarkkailevat toimittajat ovatkin oivaltaneet, että näin uskomattoman suuri avustajien ja valtiosihteerien määrä onkin poliittista piilotukea, joka koostuu paljolti juuri ministereiden hyvistä kavereista ja eduskuntavaaleissa rannalle jääneistä puoluetovereista.

Eikö hallitus tulisi asettaa virkavastuuseen tällaisesta yhteisten varojen tuhlauksesta?

Sauli Niinistö kiinnitti eduskunnan puheenjohtajana ollessaan huomionsa kansanedustajien tuhlaileviin työskentelytapoihin tarpeettomine ulkomaanmatkoineen ja muine kohtuuttomine edustuskuluineen. Voisiko presidentti puuttua nyt pääministeri Sanna Marinin (sd.) ja muiden ministerien veronmaksajille aiheuttamaan ylenmääräiseen tuhlailemiseen?

Antti Rinteen (sd.) viinanhöyryisiin pikkujouluihin Säätytalolle ostettiin ilmapalloja 3 200 eurolla, valoja 4 000 eurolla ja alkoholia 5 000 eurolla (IS 10.1.).

Koko prameus aiheutti veronmaksajille 38 000 euron kulut.

Juhani Happonen, toimittaja, opettaja (eläkel.)

Juttu julkaistu Savon Sanomien lukijan sanomissa 20.1.2019
Artikkelikuva: Shutterstock lisenssikuva SSTK-027F5-58EB