Mikko Rekimies KD Keravan uudeksi puheenjohtajaksi

1.1.2020 klo 11:29 Uutiset

Keravan Kristillisdemokraatit saivat vahvistusta riveihinsä, kun puolueen järjestöpäällikkönä toimiva Mikko Rekimies muutti Helsingistä Keravalle ja Mikko valittiin KD:n Keravan paikallisosaston puheenjohtajaksi vuodelle 2020.

– Mikko Rekimiehen muutto Keravalle ja suostuminen osaston vetovastuuseen vahvistaa ilman muuta kristillisdemokraattien asemaa ajattelen seuraavia kuntavaaleja, sanoo kristillisdemokraattien Keravan kaupunginvaltuutettuna toimiva Pentti J. Rönkkö, joka luopui osaston puheenjohtajan tehtävästä vuoden 2019 lopussa.

– Vedin itse osastoa seitsemän vuotta ja haluan keskittyä entistä vahvemmin niihin kunnallisiin luottamustoimiin, joihin minut on vaaleilla valittu, Rönkkö kertoo.

Uutena puheenjohtajan aloitteen Mikko Rekimiehen mukaan tärkein tehtävä osastolla on saada kristillisdemokraateille lisäpaikkoja kaupunginvaltuustoon.

– Näen, että minimitavoite on kaksi paikkaa, mutta kolmaskin on täysin mahdollinen.

Vuodelle 2020 KD Keravan paikallisosaston puheenjohtajana toimii Mikko Rekimies, varapuheenjohtajana jatkaa Oili Paavola ja muina johtokunnan jäseninä toimivat Kari Haltsonen, Minna Juuti, Petri Palviainen, Jorma Surakka ja Jorma Uusi-Vähälä. Heistä osaston sihteerinä toimii Jorma Uusi-Vähälä ja taloudenhoitajana Kari Haltsonen.

(kuvassa Mikko Rekimies vasemmalla ja Pentti J- Rönkkö oikealla)