Lapsen hyvinvoinnin perusta on turvallinen perhe

17.11.2020 klo 19:21 Uutiset

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsesta, ja lapsen edun on määrättävä heidän toimintaansa. Yhteiskunnan on kunnioitettava ja tuettava vanhempien kasvatusvastuuta ja -velvollisuutta.

Lohjan Kristillisdemokraatit muistuttavat, ettei vanhempien keskeistä roolia varhaiskasvatuksessa pidä vähätellä, eikä päivähoito voi korvata turvallista kotia. Päivähoitoa on kehitettävä joustavampaan ja perheen tarpeista käsin toteutettuun suuntaan. Kotihoito tai hoito pienessä ryhmässä on pienten lasten kehitykselle paras vaihtoehto. Kotihoidon on oltava jatkossakin todellinen vaihtoehto pienimmille. Varhaiskasvatuksen laadun parantamiseksi ensisijaista on ryhmäkokojen pienentäminen.

Hyvä ja kestävä parisuhde luo parhaan perustan vanhemmuudelle, koko perheen hyvinvoinnille ja lasten tasapainoiselle kehitykselle. Yhteiskunnan on tarjottava tukea parisuhteille. Myös perusopetuksessa on kehitettävä valmiuksia kestävien ihmissuhteiden rakentamiselle.

Mikään kasvatus tai opetus ei ole arvovapaata. Kristillinen etiikka ja arvoperusta tarjoavat vahvan perustan niin varhaiskasvatukselle kuin perusopetuksellekin. Perustuslaissa taataan oikeus vakaumuksen ilmaisuun ja positiiviseen uskonnonvapauteen. Nämä oikeudet kuuluvat lapselle.

Tutustuminen suomalaisiin perinteisiin ja kristilliseen kulttuuriin on tärkeää kaikille lapsille, myös maahanmuuttajataustaisille ja muutoin eri kulttuuritaustan omaaville lapsille. Seurakuntien lapsityön ja päivähoidon yhteistyö tukee varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen katsomuskasvatuksen tavoitteita.

Opetushallituksen ohjeen mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjät voivat päättää myös uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä varhaiskasvatuksessa. Lapsen huoltaja ilmoittaa, osallistuuko lapsi uskonnollisiin tilaisuuksiin vai niille vaihtoehtoiseen toimintaan. Ilmoituksen voi tehdä kertaluonteisesti esimerkiksi varhaiskasvatukseen ilmoittauduttaessa.

EU-oikeudessa korostetaan, että vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen omien uskonnollisten, aatteellisten ja kasvatuksellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus. Tärkeää on, että huoltajat tietävät myös sellaisista muista sisällöistä, joita erilaiset ei-uskonnolliset järjestöt haluavat tuoda varhaiskasvatukseen ja kouluihin, sekä voivat vaikuttaa lapsensa osallistumiseen niihin.

Lohjan seudun Kristillisdemokraatit
Johtokunta