Vanhusasiavaltuutettu Suomeen

24.11.2020 klo 19:23 Uutiset

Vuonna 2018 käynnistimme kansalaisaloitteen, jonka tähtäimenä oli saada vanhusasiainvaltuutettu Suomeen. Olimme ja olemme edelleen huolissamme vanhustenhoidon ongelmista, taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevista iäkkäistä, liikuntakyvyn rajoitteista ja yksinäisyydestä kärsivistä ikäihmisistä. Yhteiskuntamme arvot ovat koventuneet ja ihmisarvo unohdettu. Ikääntyviä ja iäkkäitä syrjitään monella tavalla. Heikoimmassa asemassa ovat kaikista huonokuntoisimmat vanhat ihmiset. Koronan aiheuttama eristyneisyys on edelleen lisännyt ikäihmisten osattomuutta.
Kasvava vanhusväestö todellakin tarvitsee oman edunvalvojan ja puolestapuhujan. On paljon asioita hoidon ja hoivan alueella, jotka vaativat huomiota ja lisäresursseja. Digitalisaation tuomat haasteet ikäihmisille ovat merkittäviä. Myös ympäristön ja liikenteen suunnittelussa seniorit tulisi ottaa huomioon. Vanhusasiainvaltuutettu tarvitaan seuraamaan iäkkäiden, erityisesti kaikista vanhimpien kansalaisten kohtelua, nostamaan esille ongelmia ja vaatimaan ongelmien korjaamista ja iäkkäiden tasa-arvoista kohtelua.
Jo emerita professori Sirkka-Liisa Kivelä on asiaa ehdottanut valmistellessaan vanhuspalvelulakia v.2006.
Kansalaisaloitteen tukijoina oli monia järjestöjä ja aloite keräsikin 6kk aikana nimiä noin 43000. Myös mielenilmauksessa syksyllä 2018 aloite sai kaikkien puolueiden vahvan kannatuksen. Uuteen hallitusohjelmaan tuli kirjaus vanhusasiainvaltuutetusta. Esitys on tällä hetkellä lausuntokierroksella kunnissa ja vanhusjärjestöillä ja etenee eduskuntaan näillä näkymin keväällä 2021.
Seuraamme mielenkiinnolla asian käsittelyä.

Lisätietoja:
Tiina Tuomela
erikoislääkäri
KD Naiset pj
[email protected]