KD Itä-Helsingin osasto: Nuorten pahoinvointi näkyy Helsingissä

26.11.2020 klo 13:45 Uutiset

Nuorten rikollinen toiminta ja väkivallan teot puhututtavat Helsingissä. Nuoret tekevät ryöstöjä, huumausainerikoksia ja varkauksia. Poliisin mukaan nuoret käyttävät väkivaltaa ja osa heistä kantaa mukanaan jopa teräaseita. Yhtä syytä tai selittävää tekijää tuskin on. Asia on surullinen ja vakava. Ei riitä, että julkisuudessa vain todetaan, että nuoret ovat nuoria. Jotakin me teemme tässä kaupungissa väärin tai jotakin jätämme tekemättä koska tilanne on näin. Me Itä-Helsingin kristillisdemokraatit vaadimme, että tähän pelottavaan ilmiöön puututaan välittömästi.

Helsingissä tehdään etsivää nuorisotyötä niin kaupungin omien toimijoiden kuin erilaisten järjestöjen kautta. Pidämme tätä työtä erittäin tärkeänä ja hienona. Kaupungissa on satsattava lisää  varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, nuorisotyöhön ja perheiden tukemiseen liittyviin palveluihin kuten lastensuojeluun. Tarvitsemme varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen lisää tuen resursseja, koulupsykologi-ja kuraattoripalveluja, oppilaanohjausta ja oman opettajan tunteja.

Ongelma ei ole pelkästään yhden toimijan vaan monien eri toimijoiden yhteistyötä. Tarvitsemme tähän työhön mukaan vanhemmat, varhaiskasvatuksen, opetuksen ja nuorisotyön ammattilaiset, seurakunnat ja meidät kaikki helsinkiläiset.

KD Itä-Helsingin paikallisosaston kannanotto