Veijo Moilanen on KD:n ehdokas Kajaanissa

17.5.2021 klo 13:12 Uutiset

Kajaani on rakas kotikaupunkini. Sen peruspalvelut ovat sydäntäni lähellä. Riittävät resurssit on turvattava vanhusten hyvään koti- ja laitoshoitoon. Haluan, että lapset sekä nuoret voivat opiskella ilman kiusaamista ja harrastaa monipuolisesti. Tulen rakentamaan kristilliseltä arvopohjalta kuntaa, jossa on turvallista asua, tehdä työtä ja jossa pidetään heikoimmista hyvää huolta.

Olen 68-vuotias paljasjalkainen kainuulainen mies. Naimisissa olen ollut puolisoni Riitan kanssa 46 vuotta. Meillä on neljä lasta ja viisi lastenlasta. Varsinaisesta leipätyöstä teollisuuspalomestarin tehtävästä jäin eläkkeelle 6 vuotta sitten. Olen toiminut mm. kylätoimikunnassa, viemäriosuuskunnassa sekä seurakunnassa vastuunkantajana erilaisissa tehtävissä. Vapaa-ajallani lenkkeilen, käyn kuntosalilla ja ulkoilen porokoiramme Virkun kanssa. Kesämökillä riittää monenlaista puuhaa. Siellä saa myös ladata akkuja ja rentoutua.