Rauno Taskinen: Äänestän jalkapallostadion-hankkeen puolesta ”JAA”
Rauno Taskinen: Äänestän jalkapallostadion-hankkeen puolesta ”JAA”
6.6.2021 klo 18:34 Uutiset
Näyttää sille, että vihdoinkin jalkapallostadion rakennetaan loppuun. Hankesuunnitelman edetessä nyt myötätuulessa, kuluvan valtuustokauden viimeisessä kokouksessa 21.6.2021 tullaan päättämään, onko Kuopion Keskuskentällä viimeistään vuoden 2024 syksyllä 6 000 katsojan katettu jalkapallostadion. Minä painan esitykselle äänestyksessä ”JAA”- siis kyllä.
Hankkeesta on pidetty 24.5 ”taloudellinen iltakoulu” . STADION on määrä toteuttaa samalla mallilla kuin Kuntolaakson uimahalli-jäähalli-kokonaisuus. Kaupunki kilpailuttaa stadionin toimitilojen järjestämisen ulkopuolisen rahoittajan taseeseen ja nykyinen päärakennus myydään rahoittajalle. Hanke toteutetaan kiinteistöleasing-rahoituksella. Hanke käsittää kohteen suunnittelun, toteuttamisen sekä kiinteistöpalvelut. Vuokra-aika on 20 vuotta, jonka jälkeen kaupunki lunastaa kohteen. Hankkeen investointikustannuksiksi on alustavasti laskettu noin 12,4 miljoonaa euroa.
Kuopion kaupunki ja KuPS julkistivat Keskuskentän jalkapallostadionin huolella vaivatun hankesuunnitelman 27.5.2021 Kuopiossa.
Nykyiseen pääkatsomoon on tarkoitus tehdä vain vähäisiä toiminnallisia muutoksia. Sitä kuitenkin on tarkoitus laajentaa, jotta muun muassa pukutilat täyttäisivät Euroopan jalkapalloliiton Uefan kategorian 3 stadioneille asettamat vaatimukset.
Nykyisen kentän pinta ja valaistus tullaan myös uusimaan. Kentän ympärille rakennetaan katetut katsomot kaikille sivuille ja katsomorakenteet verhotaan yhtenäisellä vaipparakenteella.Tämä vähentää olennaisesti ympäristöä äänimelulta.
Vuokratulojen jälkeen kaupungin kustannukset uudesta stadionista olisivat alustavien laskelmien mukaan noin 690 000 euroa vuodessa. Nykyisellään Keskuskentästä koituu kaupungille kuluja noin 630 000 euroa vuodessa. KuPS:in kulut uudesta stadionista olisivat noin 340 000 euroa vuodessa.
Suomen Palloliitto on liittänyt Kuopion stadionhankkeen liiton HatTrick-ohjelman rahoitussuunnitelmaan vuosille 2021–2024. Hankesuunnitelman laskelmissa HatTrick-avustus on arvioitu 500 000 euron suuruiseksi. Mikäli rahoitus on tätä suurempi, se pienentää pääomakuluja.
KuPS kuten Kalpa ovat isoimpia terveysvaikuttajia omalla liikunta-alalla Kuopiossa.
Kokoontuessamme valtuuston kokoukseen 21.6 päättämään Stadion-hankkeen rakentamisen jatkamisesta, on myös hyvä muistaa, että edellinen hanke jäi kesken v 2005. Muut hankkeet olemme Kuopiossa rakentaneet loppuun. Hyvä siis, että viimeistellään tämäkin.
Mielestäni liian vähälle huomiolle on jäänyt se, että loppuunvietävä stadionhanke tulee mahdollistamaan KuPS:in liiketoiminnan kehittämisen. Isompi stadion antaa mahdollisuuden myydä otteluihin erihintaisia lippuja, jolloin myös edullisempia lippuja on tarjolla ”Banzai”
Kyllä, laitoin loppuun pisteen sijalle Banzain. Se on sopiva loppu kahden vuosikymmenen aikana esitetylle jahkailulle,
Kuvassa Keskuskentällä pelataan Tenavaliigaa. Kuva: Hanna Happonen.