Heli Norja on kokenut ”kuntosaliherätyksen”

11.6.2021 klo 14:21 Uutiset

“Miten miun nyt käyp, kun tämä loppuu?”

Näin totesi kuntosalilla nainen, jonka lääkärin määräämä harjoitusjakso päättyi.

Olen kokenut kuntosaliherätyksen. Aikaisemmassa työssäni, hyvinvoinnin edistämisen johtajana, olin henkilöstöni kanssa vahvasti edistämässä eri-ikäisten liikuntamahdollisuuksia, samoin kuin myös kulttuurin ja erilaisen kansalaistoiminnan hyvinvointipalveluita.

Polvissani on todettu nivelrikkoa jo jokunen vuosi sitten. Viime syksynä kipu äityi niin pahaksi, että käveleminen oli jo tuskallista. Terveyskeskuslääkäri antoi lähetteen sekä fysioterapeutille, että ravitsemusterapeutille. Fysioterapeutin kanssa suunniteltiin kuntosaliohjelma, jota toteutin 2x viikossa noin neljän kuukauden ajan ja sen jälkeen kerran viikossa toisella kuntosalilla. Keskusteluista ravitsemusterapeutin kanssa koen myös saaneeni apua.

Kaiken makean jätin pois, annoskoot pienenivät, punaisen lihan syönti loppui ja suositusten mukaisesti nautin hedelmiä, kasviksia ja nestettä päivittäin.
Nyt, puolen vuoden kuluttua aloittamisesta, tunnen vahvat terveysvaikutukset.

Liikkuminen on huomattavasti kepeämpää, tasapaino ja ryhti parantuneet, kaikenlainen puuhaaminen helpompaa, kivut lähes kadonneet, eivätkä vaatteet purista. Tavallaan ei iso muutos, mutta itse koen elämänlaatuni parantuneen merkittävästi. Loistavaa ennaltaehkäisyä. Vältin tällä erää sekä leikkauspöydän, että vahvat kipulääkkeet.

Omasta kokemuksesta vaikuttuneena haluaisin nyt saada itse kunkin ikääntyvän kuntosaliharjoitteluun mukaan. Monenlainen liikunta on lääkettä nivel- ja muihin vaivoihin, mutta kuntosaliharjoittelussa tavoitteena on saada lihaskunto kohdilleen. Kuopion kaupungin tulee mahdollistaa erityisesti senioreilleen ilmaisia tai edullisia kuntosaliharjoittelumahdollisuuksia eri puolille kaupunkia ja myös ohjausta harjoitteluun.

Toiminta- ja palvelukeskusten tilat, uimahallien ja Kuopio-hallin kuntosalit, kuntosalilaitteet puistoissa ja mm. koulujen, kylätalojen ja taloyhtiöiden tilat tulee ottaa vielä tehokkaampaan käyttöön. Toki Kuopiossa on tarjolla lihaskuntoharjoitteluun yksityisiä kuntosaleja, mutta kaikille niiden käyttö ei ole etäisyyden suhteen tai taloudellisesti mahdollista.

Heli Norja, KM, Hyvinvoinninedistämisen johtaja (emerita)

Kuvat: Pixabay