Äänestäjän kanssa lounastamassa ja toisen kanssa Koski-laivaristeilyllä

3.7.2021 klo 00:27 Uutiset

Kuntavaalitapahtumissa äänestäjät saivat arvata paljonko Kuopion kristillisdemokraatit saavat ääniä kuntavaaleissa. Lähimmäksi arvanneet luvattiin palkita vaaleissa valitun kaupunginvaltuutetun seuralla. Tämä toteutettiin 2.7 perjantaina.

Kaikkein lähimmäksi arvasi eläkkeellä oleva opettaja Kristiina Ruotsalainen. Kristiinan arvaus oli 2050 ääntä, kun vaalitulos oli 2070 ääntä. Hän valitsi lounastamisen ”maankamaralla” ravintola Skillassa, joka osoittautui oivaksi lounaspaikaksi. Me lähetimme Kristiinalle seuraksi viidennelle kaudelle valitun Björn Cederbergin, joka tulee toimimaan tulevalla kaudellakin valtuustoryhmän puheenjohtajana. Ruoka oli maukasta ja ravintola oli varannut hyvän pöydän lounaskeskustelua varten!

Kristiina kertoi lähteneensä opiskelemaan opettajaksi täytettyään 50 vuotta. Hän toimi opettajana Kuopiossa sekä ala- että yläkoulussa, jossa hän opetti matemaattisia aineita. Jäätyään eläkkeelle Kristiina toimi muutaman vuoden vielä sijaisena.

Kristiina otti esille kristillisten arvojen merkityksen kestävän yhteiskunnan perustana. Lisäksi hän kantaa huolta peruskoulun oppimistuloksista ja siitä, että opetusryhmät pysyisivät riittävän pieninä mahdollistaen opettajalle henkilökohtaista aikaa jokaiselle oppilaalle.

Toinen palkittava oli Martti Savolainen. Martin kanssa palkintoristeilylle Koski-laivalle nousi toinen valtuutettumme allekirjoittanut Rauno Taskinen. Sää oikein hemmotteli ristelijöitä. Martti oli yllättävän tutun oloinen, ei vain vaalitapahtumista – vaan paljastui, että hän on toiminut järjestyksenvalvojana eri tapahtumissa ja urheilutilaisuuksissa peräti 50 vuotta.

Ja minä urheiluhullu -ex-juniorivalmentaja – Marttia kymmenen vuotta nuorempana, olen käynyt katsomassa satoja jääkiekko- ja jalkapallopelejä enimmäkseen valmentaja-aikoinani.

Oli mukava kuunnella Martin ajatuksia tämän päivän maailmanmenosta. Tärkeimpänä hän nosti esiin sen, että vanhempien on otettava enemmän vastuuta lapsistaan.

Ei kaikkea voi kaataa yhteiskunnan tai opettajien niskaan. Keskustelimme tämän päivän trendistä, että liian moni avioliitto päättyy avioeroon. Tosin, tänä päivänä eletään avoliitossakin, ja siinä parisuhteesta tuntuu olevan helpompi erota. Ensin eletään yhdessä, rakennetaan talo ja perheeseen syntyy lapsia. Kun jokin asia ei sitten sujukaan, erotaan. Sitten jaetaan omaisuus ja lapset. Tämä sama kaava voi toistua. Eniten tässä kärsivät lapset.

Kuulutamme molemmat isän ja äidin sitoutumista perheen arvoihin, ja toivomme parisuhteen kestävän elämän vastatuulet ja myrskyt.

Toiseksi Martti nosti esiin, että nuorten tulisi työllistyä paremmin, ja olisi hyödyllistä saada  työkokemusta jo alle 15-vuotiaana. Siitä intouduimme muistelemaan kilpaa omia lapsuus- ja nuoruusaikoja. Totesimme kumpikin olleemme raskaissakin töissä, mutta niistä ei ollut jäänyt huonoja muistoja.

Päinvastoin niistä oli oppia työntekemiseen. Nuorena töihin osallistuminen antoi asennetta kouluttautumiseen ja koulutuksen kautta hankitun työn kautta perustan perheen perustamiselle.

Puhuimme myös tulevista hyvinvointialueista SOTE-uudistuksen myötä. Martti toi esille huolen, että terveyskeskukset ovat vaarassa hävitä maaseututaajamista. Mutta hänellä oli mietitty lääke tähänkin. Siitä aioin pitää huolen, että tuon hänen ajatuksensa esille. Hänellä oli pitkälle pohdittu rakennelma tämän estämiseksi.

Meillä molemmilla oli mukavat tapaamiset ja saimme Kristiinalta ja Martilta arvokkaita vinkkejä. Aiomme pitää heidän, kuten muiden äänestäjiemme ääntä kuuluvilla.

Rauno Taskinen, kapt evp
kaupunginvaltuutettu

Kuvat Rauno Taskinen ja Björn Cederberg
Marjanpoiminta_Shutterstock_270948374