Kotiranta 1 – kävelläänkö tässäkin asiassa valtuuston ylitse?

25.9.2021 klo 11:03 Uutiset

Kotiranta I – kävelläänkö tässäkin asiassa valtuuston ylitse?

Porin viime valtuustokauden hallinto sai monelta tämän hetken uudelta poliittiselta nokkamieheltä kovia pyyhkeitä toiminnastaan. Nyt piti alkaa uudella miehityksellä uusi upea aika.

Ikävä kyllä kaupunginvaltuuston päätösten kunnioitus ei näytä yhtään parantuneen.

Viimeksi Reposaaren koulua pyrittiin ajamaan alas tuomalla asia uudestaan ja uudestaan valtuuston käsittelyyn.

Nyt harkitaan Lavian pienen paikallisen vammaispalveluyksikön alasajoa myymällä sen kiinteistö pois alta. Kohtuulliset kaupat kai Kotirannan kiinteistöistä I ja II ehkä saataisiin, mutta ainahan rakennusten myynti on kiinnostavaa, jos hinta on hyvä.

Kuitenkin kaupunginvaltuustomme päätti viime syksyn budjettikokouksessaan turvata paikallisen yksikön toiminnan myöntämällä kuluvalle vuodelle ja myös koko suunnittelukaudelle 2021-2023 vuosittainen 200000€ lisämäärärahan. Päätös syntyi valtuuston puolueiden valtaenemmistöllä, vain yksi puolue oli toista mieltä.

Kyse oli ja on inhimillisyydestä, jonka painoarvo ylitti tiukat säästövaatimukset.

Olimme allekirjoittanut Porin valtuustosopimusryhmän ja diplomi-insinööri Aila Haikkonen keskustan valtuustoryhmän valtuuttamana paikan päällä tutustumassa tilanteeseen. Saatoimme todeta, että kiinteistö oli aivan hyvässä kunnossa, joten akuuttia korjaustarvetta ei ollut, kuten paikalla ollut kaupungin kiinteistöstä vastaava virkamieskin totesi. Asukkaat, hoitajat ja omaiset olivat kaikki todella huolissaan ja hädissään ajatuksesta, että vuosikymmeniä toiminut kodinomainen pitkäaikaisille asukkaille tarkoitettu yksikkö lakkautettaisiin, ja hajautettaisiin vieraisiin oloihin. Perusturvan säästöihin pyrkinyt viranhaltija totesi katselmuksessa, että toki he voivat toiminnan jatkumisesta huolehtia, jos sitä tuetaan riittävästi.

Kaupunginvaltuusto siis päätti antaa tarvittavan tuen koko kolmen vuoden suunnittelukaudelle, mutta nythän taloudellinen vastuu siirtyy Satakunnan hyvinvointialueelle jo runsaan vuoden kuluttua. Onko lyhentynyt vastuuaikamme meille vieläkin liian pitkä?

Haluaako Pori antaa uutta mallia Satakunnan hyvinvointialueelle nyt, kun joka tuutista luvataan lähipalvelujen säilymistä ja paranemista? Jos maakuntamme pääkaupunki näin hankkiutuu eroon omista velvoitteistaan, niin mitähän tulevaisuus tuoneekaan tullessaan Satakuntamme kaukaisimmille syrjäseuduille.

Nyt kyse on siitä, että haluaako uusi kaupunginhallituksemme kävellä alle vuoden ikäisen yksiselitteisen valtuustopäätöksen yli näyttämällä vihreää valoa YH-asuntojen myyntimiehille.

Asia tulee seuraavaksi perusturvalautakuntaan lausunnolle, vaikka kaupunginhallitukselle olisi ollut loogisinta antaa heti myyntiaikeille oma kielteinen lausuntonsa.

Toivottavasti edes perusturvalautakunta ymmärtää kunnioittaa kaupunkimme korkeimman päättävän elimen tahtoa, ja myös kaupunginhallituksemme sen aikanaan tekee.

 

Simo Korpela

kaupunginvaltuutettu, kristillisdemokraatit

Satasoten johtoryhmän jäsen