Kuntavaaleista saadulla luottamuksella kohti hyvinvointialueiden vaaleja

6.10.2021 klo 17:53 Uutiset

Elämme muutosten aikaa niin yhteiskunnallisesti kuin poliittisestikin. Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia on vaikuttanut myös eteläkarjalaisten arkeen jo lähes kahden vuoden ajan. Yhteiskunnallisilla toimilla viruksen etenemistä on saatu rajattua ja sen elinvoimaa taltutettua. Näemme nyt tarkemmin, millaisesta viruksesta on kyse ja kuinka sitä voi torjua omalla toiminnalla.

Ote kuntavaaliohjelmastamme ”Korona-pandemia on koetellut yhteiskuntamme toimintakykyä, ja sen myötä asetetut rajoitukset ovat tuoneet haasteita ihmisten arkipäivään. Kun voimme palata takaisin aikaan, jossa ei tarvita päivittäisiä kasvosuojaimia eikä turvaväliä, on osattava jälleen viettää aikaa lähimmäistemme kanssa. Poikkeusaikana syntyneitä hoitojonoja tulee alkaa purkamaan ja toimivat terveyspalvelut täytyy saattaa jälleen pandemiaa edeltävälle tasolle.”

Kuntavaaliohjelmassamme vaadimme myös oikeudenmukaista kuntataloutta. Suunnittelussa on kautta kuntakentän muistettava oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus ja kohtuullisuus. Taloudenpidon on oltava pitkäjänteistä ja rohkeaa, mutta kuitenkin samaan aikaan realistista. Asukkailla tulee olla se kuva, että verorahat käytetään koko kaupungin yhteiseksi hyväksi. Osana talouden suunnittelua on otettava huomioon terveyspalvelut ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ymmärtäminen.

Kristillisdemokraattien kannatus kuntavaaleissa vuonna 2021 oli Lappeenrannassa 4,1%, Taipalsaarella 1,7% ja Lemillä 2,9%. Lappeenrannan valtuustoon saimme kaksi paikkaa, Marjatta Moilasen ja Ann-Niina Turusen. Taipalsaaren valtuustoon saimme Jaana Arposen. Lemillä äänet eivät aivan riittäneet valtuustopaikkaan. Yhteinen vaalilauseemme oli: ”Pidetään kaikki mukana”.

 

Alueiden hyvinvointivaalit tulossa tammikuussa 2022

Ensi tammikuun hyvinvointivaalit ovat ensimmäiset vaalit laatuaan. Vaalit toteutetaan sen seurauksena, että hallituksen antama esitys sote- ja maakuntauudistuksesta hyväksyttiin eduskunnassa. Uudistuksen myötä Suomeen perustettiin 21 hyvinvointialuetta, jotka muodostuivat pääosassa maakuntajaon pohjalta. Hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö tuli voimaan kuluvan vuoden heinäkuussa.

Hyvinvointialueiden perustaminen muuttaa tähän mennessä totuttua järjestystä siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirretään kunnilta tälle uudelle hallintotasolle eli hyvinvointialueille. Julkisessa hallinnossa tulee jatkossa olemaan kolme organisaationsa puolesta itsenäistä toimijaa: valtio, hyvinvointialueet ja kunnat.

Hyvinvointialueella ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleilla. Valtuuston toimikausi on neljä vuotta. Aluevaalit tullaan toimittamaan samanaikaisesti kuntavaalien kanssa vuodesta 2025 eteenpäin. Nyt kuitenkin ensimmäiset aluevaalit toimitetaan erillisinä vaaleinaan sunnuntaina 23.01.2022.

Lappeenrannan seudun kristillisdemokraatit osallistuu hyvinvointivaaleihin osana Etelä-Karjalan hyvinvointialuetta. Tavoitteenamme on kattava ehdokaslista ja menestyminen vaaleissa koko vaalipiirin alueella. Haluan rohkaista mukaan kaikkia, jotka harkitsevat ehdokkuutta ja vaikuttamista yhteisiin asioihin nimenomaan pelastustoimen ja sote-asioiden toimintaympäristöjen kautta. Luvassa on varmasti monia mielenkiintoisia keskusteluja ja päätöksiä yhteisestä tulevaisuudesta. Olet tervetullut mukaan vaalitoimintaan ja osaston tapahtumiin. Seuraa uutisointia nettisivuillamme ja eri kanavissa. Tapaamisiin!

 

Tarja Turunen
osaston puheenjohtaja