Mielenterveyspalvelut kuormittuvat yhä enemmän jokaisessa ikäryhmässä. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka taistelevat arkensa läpi väsymystä vastaan odottaen lomaa. Mielenterveyden heikkeneminen näkyi jo ennen koronaepidemiaa. Voiko enää sanoa, että olemme hyvinvointiyhteiskunta?

Yhteiskunnan vaatimukset lisääntyvät jatkuvasti. Työpaikalla kaikilta odotetaan parasta suorituskykyä. Odotetaan, että pysymme ammatillisesti ajan hermolla, mutta siihen ei voi käyttää työaikaa. Ammatillisen kehittymisen lisäksi vapaa-ajalla pitäisi hoitaa myös arjen pakolliset toimet sekä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpito. Jos vielä yhteiskunnan odotusten mukaan perustaa perheen, jokin tai kaikki näistä kärsivät. Näiden paineiden alla en ihmettele yhtään nykyistä henkistä pahoinvointia, joka lisääntyy.

Mielestäni on ristiriitaista, että tässä pahoinvoinnin tilanteessa laitetaan yhteiskunnan rahaa vähemmän tärkeisiin asioihin. Esimerkiksi sukupuolineutraalit liikennemerkit mahdollisesti parantavat sukupuolivähemmistöjen ahdistusta, mutta mielestäni samalla rahalla sekä sukupuolivähemmistöjä että muita ihmisiä olisi voitu auttaa paremminkin. Toisena esimerkkinä tiukat ilmastopoliittiset tavoitteet, jotka vaativat paljon kustannuksia nopealla aikataululla. Saavatko he tahtonsa läpi, jotka huutavat eniten? Entä he, joilla ei ole voimia huutaa, kun kaikki energia menee päivittäisistä toimista selviytymiseen? Mitä yhteiskunta on suunnitellut heidän auttamisekseen?

1990-luvulla leikattiin neuvolatoiminnasta. Toisin sanoen vähennettiin ennaltaehkäisyä. Kouluterveydenhuollon resurssien niukkuus ei ole koulussa mahdollistanut mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä. Kaikki matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut on ajettu alas. Miten parantaisimme tilannetta?

Ennaltaehkäisy on tutkitusti tehokkainta kaikissa sairauksissa, joten mielestäni yhteiskunnan pitäisi panostaa siihen. Kansalaisille pitäisi myös opettaa mielenterveyden asioista enemmän. Tieto auttaa varhaiseen tunnistamiseen sekä omalla että läheisten kohdalla. Elimellisen ensiavun lisäksi meillä pitäisi olla koulutusta myös mielenterveyden ensiavusta ja muiden auttamista.

Tässä lopuksi muutama mielenterveyden ensiavun ohje:

1. Paniikkikohtaus: keskity hengitykseen. Pitkiä syviä hengityksiä, paperipussiin hengittely tarvittaessa. Jos se ei auta, kokeile keskittymistä johonkin sinulle mielenkiintoiseen asiaan, esim. värien luettelointia tai laskutehtävien tekemistä päässä.

2. Itsetuhoiset ajatukset: ota aina vakavasti. Jos henkilö on ollut jo vaarallisessa paikassa miettimässä, tekeekö mitään, on tilanne jo vakava. Ohjaus psykologille/lääkärille mahdollisimman pian.

3. Huomio kyynärvarsien ja reisien ihoon: paljastaa viiltelyn. Merkki mielen kivusta, jota ei pysty käsittelemään. Ohjaus mielenterveyspalveluihin.

4. Selkeä sekavuus tai epärealistisuus: ohjaus päivystykselliseen lääkärin arvioon. Voi olla merkki vakavasta mielenterveyden häiriöstä.

5. Ruokahalun huonous ja laihtuminen: vaatii aina lääkärin arviota. Syy on aina selvitettävä, voi olla vakavan sairauden merkki (myös muun kuin mielenterveyden sairauden).

Kirjoittaja Annukka Ojala on kristitty terveyskeskuslääkäri.
Hän ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin ammattinsa ja arvojensa pohjalta.

Annukka Ojala toimii varavaltuutettuna Kuopiossa.
Hänet on hyväksytty KD:n Pohjois-Savon piirin  aluevaaliehdokkaaksi.

Jutun kuvat ovat Shutterstock lisenssikuvia.