Elintärkeä elinvoima

Tapahtuipa Porissa mitä tahansa, perustelu toimille on, että ne lisäävät Porin elinvoimaa. Viimeisin elinvoimateko oli päätös yli 25 miljoonaa euroa maksavan palloiluhallin rakentamisesta. Iso upea halli nostaa Porin arvoa Suomen kaupunkikartalla ja Satakunnan pääkaupunkina. Pori houkuttelee tänne väkeä ja nuorison liikuntaharrastukset parantavat kansanterveyttä.

Miksi sitten kokoomuksen Mikael Ropo (SK 20.11.) oli niin karheana päätöksestä, ja me kristillisdemokraatitkin vastustimme asiaa?

Siksi, että kaupungin elinvoimassa on monta tekijää, joiden kokonaisuus vasta kertoo todellisen elinvoimamme. Jos olemme päättämässä alijäämäisestä budjetista, jossa samalla varaudutaan investointitasomme nostoon kymmenillä miljoonilla ja velanottoa tulee 40 miljoonaa euroa lisää, on selvää, että taloudellinen elinvoima hupenee tässä melkoisesti.

Investointi on silloin taloudellisessa mielessä järkevä, jos se tuottaa pitkässä juoksussa voittoa. Palloiluhalli muuttaa seuraavat 10 vuotta tilinpäätöksiämme alijäämän suuntaan noin 2 miljoonaa euroa vuosittain. Näin ollen joutuu kysymään: mistä muusta nämä rahat tulevaisuudessa otetaan?

Elinvoimakysymyksissä suuruuden ideologia on ollut kaupungissamme vallalla. Meillä Porissa pyritään näyttäviin ja samalla hintaviin ratkaisuihin muun muassa rakentamalla yhä suurempia yhtenäiskouluja monitoimikeskuksineen. Kuitenkaan en usko, että vaikkapa ala-asteen oppilas on yhtään onnellisempi siellä jättikoulun massassa, kuin omassa turvallisessa lähikoulussaan. Paikallisten urheilukenttien hoitoa on supistettu, vaikka juuri ne tarjoavat mahdollisuuden arkiliikuntaan ja paikallisiin tapahtumiin.

Rankka keskittäminen kaupunkikeskuksemme ympärille, ja isot uljaat rakennukset antavat kyllä näyttävän kuvan ulospäin, mutta eivät kerro elinvoimastammekaan koko totuutta.

Mielestäni kaupunkimme elinvoima on siinä, että asuinpaikastaan ja tulotasostaan riippumatta saa kohtuulliset ja sujuvat peruspalvelut. Elinvoima ei lähde vain ylhäältäpäin johdettuna teoreettisena prosessina. Paras tulos saadaan, kun yhteiskunnallisissa ratkaisuissa huomioidaan aina myös yksilön, tavallisen porilaisen, perustarpeet.

Yksittäiselle porilaiselle elinvoiman edellytys on turvallisuus, se, että on eri elämäntilanteissaan läheistensä ja myös kaupunkiyhteisönsä turvaverkossa. Tähän ei päästä pelkällä talousajattelulla sen paremmin kuin komeilla rakennuksillakaan. Tuskin esimerkiksi keski-ikäinen hyvinvoiva kantakaupungin asukas tuntee itse onnea, jos lastenlapsilla ei mene hyvin, tai jos sairas sukulainen tai vanhus ei saa tarvitsemaansa hoitoa.

Kun koko perusturva siirtyy Porissakin Satakunnan hyvinvointialueen hoidettavaksi, todellista elinvoimaista ja tervettä Satakuntaa ei voi luoda keskittämällä palvelut kaupunkien suuryksiköihin. Alueelle pitää luoda palveluverkko, jossa jokaisen kunnan asukkaalla on mahdollisuus myös paikallisiin peruspalveluihin. Tämä tapahtuu vain, jos se todennäköisesti isoimmista kaupungeista tuleva valtuutettujen enemmistö tuntee yli puolue- ja kuntarajojen vastuunsa koko Satakunnan alueesta.

Simo Korpela

kaupunginvaltuutettu , kristillisdemokraattien Porin osaston ja Satakunnan piirin pj

Satasoten johtoryhmän jäsen