Kuppikuntapolitiikkaa

20.12.2021 klo 21:23 Uutiset

Kuppikuntapolitiikkaa

Sampsa Kataja toteaa kolumnissaan (SK 30.11.) pelkäävänsä, että tulevassa Satakunnan hyvinvointialueen valtuustossa omia yhteisöjään edustavat kuppikunnat vesittävät liiallisilla lähipalveluvaatimuksillaan koko soteuudistuksen niin, että lopputuloksen laatu kärsii.

Kuppikunta-ajattelu on vahingollista. Työpaikalla kuppikunta ajaa oman porukkansa etuja toisten työntekijöiden kustannuksella. Puolueen sisällä niukankin enemmistön omaava kuppikunta pyrkii alistamaan valtaansa ne, jotka joilla on omiakin ajatuksia. Kunta – pieni tai iso – voi maakunnallisissa asioissa toimia häikäilemättömästi vain omaa etuaan tavoitellen ja unohtaen muiden kohtuullisetkin tarpeet. Näin, vaikka toki kaikilla kunnilla lienee oikeus myös terveeseen itsekkyyteen omia etujaan puolustaessaan.

Satakunnan hyvinvointialueen lähipalveluasioissa en kuitenkaan usko maakuntamme pikkukunnilla olevan edes mahdollisuuksia kohtuuttomaan kuppikunta-ajatteluun.

Ville Hammarbergin ja Pasi Mattilan kunnallisvaalituloksen perusteella laskemassa aluevaaliennusteessa (SK 26.9.) aluevaltuuston 69 paikasta porilaiset valtaisivat 41 paikkaa, raumalaiset 20 paikkaa, Kankaanpäähän menisi 3 paikkaa, Ulvilaan 2 paikkaa ja lisäksi Eura, Eurajoki ja Huittinen saisivat kukin yhden paikan.

Toki kyseessä on nyt eri vaalit, mutta vain suuntaa-antavanakin ennuste on hätkähdyttävä. Villen ja Pasin sanoin: ” Vyörytys Porista olisi vertaansa vailla. Pori pystyisi mestaroimaan täydellisesti koko aluevaltuustoa ylivoimaisella enemmistöllä.”

Samassa artikkelissa haastateltu maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä pitää tällaista tulosta absurdina, mutta toteaa, että ”Näinkin voisi käydä” ja edelleen: ”Ennen kaikkea on nyt muistettava, että kaikki valitut ovat hyvinvointialueen edustajia. Siellä ei edusteta esimerkiksi Raumaa tai Poria, vaan hyvinvointialuetta”.

Näin on, ja totta kai jokainen Satakunnan pienistä ja suurista kunnista ansaitsee omat kohtuulliset ja oikeudenmukaiset lähipalvelunsa. Kuinka kattavat, sen lopulta ratkaisee valtion rahoitus.

Kuppikunta-ajattelusta olen sinänsä Sampsan kanssa samaa mieltä: Satakunnan aluevaalien jälkeen toteutuvissa aluehallituksen, aluevaltuuston, lautakuntien ja virkamiesten toimissa ei missään nimessä saa esiintyä yksipuolista kuppikunta-ajattelua.

Maakunnallisessa päätöksenteossa pieni kunta ei kykene kuppikuntatoimintaan. Iso saattaa kyetä, mutta toivottavasti ei sitä tee. Tammikuun vaaleissa valittavat aluevaltuutetut sen lopulta päättävät.

Simo Korpela, kristillisdemokraatit

kaupungin-  ja maakuntavaltuutettu

Satasote johtoryhmä, ohjausryhmä ja VATE

aluevaaliehdokas, Pori