Aluevaalit eivät ole kuntavaalit

17.1.2022 klo 09:00 Uutiset

Monella meistä tuntuu olevan vielä melko hutera käsitys siitä, mistä tässä kuussa järjestettävissä aluevaaleissa oikein on kyse. Vaalit vertautuvat monen mielessä kuntavaaleihin, mistä osoituksena pari väitettä, joihin olen törmännyt useamman kerran.

Ensimmäinen kysymys on, ketä aluevaaleissa saa äänestää. Eräskin ehdokas oli saanut toisella paikkakunnalla asuvalta ystävältään kommentin, että on väärässä kunnassa ehdokkaana, koska nyt ystävä ei voi äänestää häntä. Väärin. Aluevaaleissa äänestysalue on koko maakunta. Varsinais-Suomessa saa siis äänestää ketä tahansa 742 ehdokkaasta, asuipa äänestäjä tai ehdokas minkä kunnan alueella tahansa – kunhan ei äänestä toisen maakunnan listalta!

Toisen väitteen olen kuullut lähinnä niiden taholta, jotka eivät asu maakunnan keskuskaupungissa. Varsinais-Suomen tapauksessa väitteen mukaan on parasta äänestää ketä tahansa ehdokasta, kunhan hän ei ole turkulainen. Ajatus perustuu pelolle siitä, että keskuskaupungista tulevien aluevaltuutettujen on mahdotonta ymmärtää reuna-alueiden ja harvaan asuttujen paikkakuntien tilannetta, ja siksi heidän missionaan on keskittää kaikki palvelut Turkuun. Taas väärin.

Pelko palveluiden keskittämisestä on varmasti perusteltu, jos lähdetään siitä, että vain keskittämällä saadaan aikaiseksi säästöjä ja parannetaan palveluita. Tämä käsitys ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa. Suuri ei ole kaunista, eikä keskittämisellä aina saavuteta säästötavoitteita tai paranneta palveluiden laatua.

Mielestäni poliittisen päättäjän eräs tärkeimpiä ominaisuuksia on kyetä katsomaan asioita kokonaisuuksina, oman eturyhmänsä intressien ulkopuolelta. Turkulaisen aluevaaliehdokkaan tavoitteena ei ole lakkauttaa terveyskeskuksia muualta maakunnasta. Ei ole myöskään mitään takeita siitä, että raisiolainen, kaarinalainen tai lietolainen ehdokas tuntisi Pyhämaan, Someron tai Nauvon tilannetta paremmin vain sen ansiosta, että sattuu asumaan kunnanrajan toisella puolella.

Aluevaalit ovat jo ovella. Sopivaa ehdokasta valitessa kannattaa tutustua kaikkiin ehdokkaisiin tasapuolisesti ja etsiä omia arvoja ja käsityksiä vastaava ehdokas kunnanrajat tällä kertaa unohtaen.

Soili Norro
Turun kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja
Varavaltuutettu
Aluevaaliehdokas