Koronapandemian alkaessa kaksi vuotta sitten olimme tuntemattoman uhan edessä, ja yhteiskunnasta löytyi valmius hyvin poikkeuksellisiin toimenpiteisiin. Nyt käsillämme on uusi, vakavuudeltaan koronaan rinnastettavissa oleva kriisi, mutta päättäväisyys loistaa poissaolollaan. Ruoan hinta on nousussa ja monet suomalaiset ovat huolissaan, riittävätkö rahat ruokaan, ja onko sitä edes saatavilla.

MAATALOUDEN KRIISI ei ole tullut yllätyksenä, vaan tilojen tilanne on heikentynyt jo pitkään. Suomalainen ruoka joutuu kilpailemaan saksalaisten ja hollantilaisten hintojen kanssa. Voimakkaasti keskittynyt kauppa kilpailuttaa tuottajia toisiaan vastaan ja halpuuttaa tuottajahinnat naurettaviksi. Viljelijän tuntipalkka ei nouse edes kuuteen euroon.

SUOMEEN on tulossa kymmeniä tuhansia pakolaisia Ukrainasta. Heidätkin pitää ruokkia. Ukrainassa olisi kohta kevätkylvöjen aika, mutta tapahtuuko jotain? Tärkeän viljanviejän vientisatamat on saarrettu mereltä. Nälkä kasvaa Lähi-idässä sekä Itä- ja Pohjois-Afrikassa. Suomalaista ruokaa tarvittaisiin Suomen ulkopuolellakin.

ENERGIAN ja lannoitteiden hintojen noustua viljelijät pohtivat parhaillaan, kannattaako peltoja tänä kesänä edes kylvää. Tällaista kysymystä ei yhdenkään viljelijän pitäisi nyt joutua esittämään. Jos ensi kesän sato jää heikoksi, tämä heijastuu myös seuraaviin vuosiin. Joka tilkku tarvitaan nyt viljelyyn, maksoi mitä maksoi.

Kristillisdemokraatit julkaisivat viime viikolla maatalouden tukemiseksi pitkän listan keinoja, jotka olisi voitu jo ottaa käyttöön. Niissä ei ole mitään ihmeellistä. Hallituksen jahkailu sen sijaan on vaikea ymmärtää. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi, että hallitus tukee maataloutta 300 miljoonan euron hätäapupaketilla. Keinojen osalta joudumme vielä odottamaan Euroopan unionin hyväksyntää.

Pitkien kuljetusmatkojen päässä olevalle Suomelle ruokaomavaraisuus on elinehto. Tämä pitäisi EU:ssakin ymmärtää.

Teija Airaksinen
Suomen Kristillisdemokraattien Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja

Artikkelikuva: Vehnää, Pixabay