Turun Kristillisdemokraatit: Kupittaan siirtolapuutarhasta kehitettävä Turun uusi helmi

28.4.2022 klo 19:26 Uutiset

Pätkäsopimuksin jo 1960-luvulta asti lisäaikaa saaneen Kupittaan siirtolapuutarhan kohtalo on Turun uuden yleiskaavaesityksen myötä jälleen esillä. Lähes 90-vuotias siirtolapuutarha halutaan siirtää arvokkaampana esitetyn uudisrakentamisen tieltä. Vaikka taloudellisesti päätös voisi lyhyellä aikavälillä tuoda merkittävästi rahaa kaupungin kassaan, on pohdittava myös siirtolapuutarhan kulttuurihistoriallista arvoa – arvoa, jota on hankala mitata rahassa.

“Siirtolapuutarhan kohtaloa on arvioitu viime vuosikymmenten saatossa moneen otteeseen ja aina sille on myönnetty jatkoa. Jos aluetta on pidetty jatkon arvoisena aiemmin, miten se ei nyt sitä enää olisi? Aikahan vain lisää kulttuurihistoriallisten kohteiden merkitystä. Lisäksi yli kymmenentuhannen allekirjoituksen adressi ja vielä sitäkin laajempi kansalaisten huoli osoittaa alueen tärkeyden turkulaisille.”, Turun kristillisdemokraattien puheenjohtaja Tommi Terä sanailee.

Totta on kuitenkin myös se, ettei siirtolapuutarhaa tällä hetkellä koeta kaikkien kaupunkilaisten virkistysalueeksi. Harva turkulainen turistista puhumattakaan eksyy siirtolapuutarhaan. Jos alueen on tarkoitus olla kaikkien turkulaisten yhteinen virkistysalue ja Kupittaanpuiston jatke, on alueen saavutettavuutta parannettava ja näkyvyyttä lisättävä.

“Puutarha vaikuttaa ulkopuolisen silmin hyvin sulkeutuneelta. Voisiko alueelle esimerkiksi olla useampi sisäänkäynti? Olisiko alueella mahdollista järjestää jonkinlaisia markkinoita esimerkiksi joulun aikaan tai syksyisin sadonkorjuuta juhlistaen?”, Turun kristillisdemokraattien sihteeri Niko Kivimäki Wilders kysyy.

Jos alueen halutaan kehittyvän, on sen jatko turvattava pitkäksi aikaa ja siirryttävä vastakkainasettelusta samalle puolen pöytää yhdessä ja yhteistyössä kehittämään sitä. Turun kristillisdemokraatit esittääkin, että Kupittaan siirtolapuutarha säilytetään ja otetaan samalla kaupungin yhteiseksi kehitysprojektiksi. Tavoitteena tulee olla, että siirtolapuutarha on 100-vuotispäivillään vuonna 2034 Jokirannan ja Kupittaanpuiston kaltainen helmi, jossa sekä turkulaiset että turistit viihtyvät.

Lisätietoja:
Tommi Terä
Puheenjohtaja
Turun kristillisdemokraatit
0503691930

Niko Kivimäki Wilders
Sihteeri
Turun kristillisdemokraatit
0442304022