Pohjois-Savon piirin syyskokous kokosi maakunnan KD-aktiivit Lapinlahdelle 

15.10.2022 klo 23:26 Uutiset

Lapinlahdella kokoontunut piirikokousväki puhui yhdessä toimimisen tärkeydestä — Vaalit ovat yhteinen ponnistus

Pohjois-Savon piirin syyskokous järjestettiin lauantaina 15.10. Lapinlahti-salissa Lapinlahden lukion tiloissa.

Ennen kokousta Lapinlahden kunnanjohtaja Janne Airaksinen toivotti kokousväen tervetulleeksi Lapinlahdelle. Puheenvuorossaan kunnanjohtaja korosti, että Pohjois-Savon kuntien tulisi huomata omat vahvuutensa ja vastakkainasettelun sijaan toimia yhdessä koko alueen eduksi.

Kansanedustaja Sari Essayah kiitti ennen kokouksen alkua puheenvuoron pitänyttä Lapinlahden kunnanjohtaja Janne Airaksista. Kuva: Jari Turpeinen

Piirin kokouksen yhteydessä järjestettiin Savo-Karjalan vaalipiirin KD-eduskuntavaaliehdokkaiden vaalisuunnittelupalaveri. Ehdokkaat, joita oli saapunut paikalle myös Pohjois-Karjalan puolelta, esittäytyivät kokousväelle kokouksen aluksi.

Eduskuntavaalit virittivät kokouksessa arvokasta keskustelua yhteistyön merkityksestä. Eduskuntavaalien onnistuminen ja tavoitellun kahden kansanedustajapaikan saaminen edellyttää yhteistä ponnistusta, johon kaikkia kannustettiin osallistumaan. Nähtiin tärkeänä, että paikallisosastot ja aktiivit tarjoutuvat oman alueensa ehdokkaan tukitiimiin. Lisäksi korostettiin hyvän tiedonkulun tärkeyttä.

Kokouksessa tehtiin tulevan vuoden henkilövalintoja. Kokousväki valitsi Teija Airaksisen jatkamaan piirin puheenjohtajana. Varapuheenjohtajaksi valittiin Eero Klaavo.

Poliittisista aiheista kokousväkeä puhututti erityisesti huoli Suomen huoltovarmuudesta ja valtion velkaantumisesta. Sari Essayah muistutti poliittisessa tilannekatsauksessaan Suomen vahvuuksista muun muassa ympäristöinnovaatioiden saralla ja toi esille, että ympäristöystävällisen teknologian kehittämisessä on paljon mahdollisuuksia muun muassa viennin kannalta.

Kansanedustajaehdokkaat esittäytyivät kokousväelle kokouksen alussa. Osa ehdokkaista osallistui tilaisuuteen etänä. Kuva: Eero Klaavo