EU:n ennallistamissesitys uhka Suomen maa-ja metsätaloudelle

Suomen nykyinen hallitus näyttää epäonnistuneen suomalaisen maa- ja metsätalouden päätäntävallan varjelemisessa omissa käsissä. Luontokadon pysäyttäminen ja luonnon monimuotoisuuden kehityksen kääntäminen myönteiseksi ovat sinällään kannatettavia ja hyviä tavoitteita. Esitetyssä muodossa ne uhkaavat kuitenkin sekä suomalaisen maatalouden, että metsätalouden elinvoimaisuutta. Nykyisessä maailmantilanteessakotimaisen ruuan tuotanto on elintärkeää ja metsätalous on edelleen merkittävä pohja suomalaiselle viennille ja hyvinvoinnille.

Maapinta-alan 30 % suojeluvaatimus, josta 1/3 osa olisi tiukasti suojeltua, tarkoittaa suojelualueiden kolminkertaistamista nykyisestä. Metsätalouden osalta se tarkoittaisi myös Etelä-Suomen vanhojen ja luonnontilaisten metsien tiukkaa, liki totaalista suojelua, koska nykyisistä luonnonsuojelualueista valtaosa on Pohjois-Suomessa. Puuston ja hiilinielun kasvun kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että puuston ikärakenne on optimaalinen. Historiallisesti olemme nyt tilanteessa, jossa puuvarantomme on suurempi, kuin satoihin vuosiin. Se on seurausta hyvästä metsänhoidosta, jossa on oikeassa suhteessa uudistamisen seurauksena nuoria ja varttuneita metsiä.

Suomen pinta-alasta on 1/3 suota, josta noin puolet, n. 4,5 milj. haon ojitettua metsätalousmaata ja peltoa n. 0,25 milj. ha. Suomenselän ja Pohjois-Suomen alueella pellot on pääosin perustettu ojitetuille soille ja niiden merkitys rehun tuotannossa on merkittävä. Aina ojitus ei ole tuottanut haettua tulosta puuston kasvussa ja noiden alueiden ennallistaminen on perusteltua. Rehevimmillä ojitetuilla suoalueilla puuston kasvu lähentelee kangasmaiden kasvua ja niiden ”ennallistaminen” olisi kansantaloudellinen tappio. Turvepeltojen ennallistaminen veisi muutoinkin ahtaalla olevalta maatalouselinkeinolta toiminta-mahdollisuudet merkittävässä osassa maatamme. Lähiruuan tuottaminen saataisiin unohtaa näillä alueilla.

Suomen vajaatyökykyisen hallituksen olisi nyt yhdessä EU-edustajiemme kanssa tehtävä kaikki voitava päätäntävallan säilyttämiseksi Suomessa ennallistamisen ja luonnonsuojelun mitoittamisessa. Turvepeltojen hiilensidonnan parantamiseksi on ratkaisuja löydettävissä viljelymenetelmiä kehittämällä. Metsätaloudessa jo turvekankaiksi muuttuneet, entiset ojitetut suoalueet on säilytettävä metsätalouden käytössä. Käytöstä poistuvat turvetuotantoalueet voidaan ennallistaa edullisesti suojelluiksi kosteikoiksi. EU:n ”mallioppilaana” toimiminen ei ole aina tavoiteltavaa. Suomelle tämä ennallistamisesitys merkitsisi liki miljardin suoria kustannuksia, epäsuoria taloudellisia menetyksiä voi vain arvailla.