Joulutervehdys Lappeenrannan seudun kristillisdemokraattien jäsenille

22.12.2022 klo 13:56 Uutiset

Istun keskellä vilkasta ostoskeskusta kahville ja katselen käytävillä liikkuvia ihmisiä. Hieman tavallista enemmän hälinää, mutta ei rauhattomuuden tuntua eikä kiirehtimistä. Jotkut vaikuttavat jopa lähes hartailta tehdessään lahjaostoksia ja miettiessään, miten muistaisivat läheisiä. Toiset näkevät tuttavia yllättäen ja jäävät keskelle käytävää vaihtamaan iloisesti kuulumisia. Rauhallinen hetki ostoskeskuksessa. Juon kahvikupposeni loppuun ja jatkan matkaa.

Joulukoristeita on moneen lähtöön. Itse pidän eniten enkelikoristeista. Lapsuudenkodissani aseteltiin joka joulu nähtäville neljä enkeliä, joista jokaisella oli oma soitin ja kaikki lauloivat. Tutussa jouluevankeliumissakin enkelit mainitaan. Ensin paimenille ilmestyi kirkas enkeli, joka ilmoitti Vapahtajan syntymästä. Sitten taivaalliset sotajoukot, jotka lauloivat Jumalan kunniasta. Sakariaalle, Johannes Kastajan isälle ilmestyi enkeli, kun hän oli työtehtävässään polttamassa suitsuketta. Samoin Jeesuksen äidille, Marialle, ilmestyi enkeli.

Suuri osa tavallisesta arjesta on perusasioiden eteenpäin viemistä. Kristillisdemokraatteina olemme vaikuttaneet Lappeenrannassa, Lemillä ja Taipalsaarella paikallispolitiikkaan osallistumalla erilaisiin yhteisiä asioita koskeviin keskusteluihin. Olemme pyrkineet tuomaan esille perusteluita päätöksenteon tueksi sekä rakentavia vaihtoehtoja tulevaisuuden suunnitelmiin. Monesti keskusteluissa tulee esille ihmisten elämään vaikuttavia asioita, joilla on paljon merkitystä. On tärkeää, että ehdimme pysähtyä yhden ihmisen kohdalla ja katsoa maailmaa myös läheistemme silmin.

Hyvää Joulua!
Joulun Lapsi sinua ja läheisiäsi siunatkoon tulevana vuonna.

Tarja Turunen
puheenjohtaja