Mielipidekirjoitus: Lapsiperheiden tukeminen

16.1.2023 klo 09:34 Uutiset

LAPSIPERHEIDEN TUKEMINEN
Olemme siirtyneet hyvinvointialueelle. Katselin nettisivuilta, minkälaisia tukipalveluja on perheille, joilla on tuen tarvetta lasten sekä vanhempien tukemiseen arjen toiminnoissa.
Tietoa löytyy sivuilta lapsiperheiden palvelut. Siellä mainitaan perheneuvon sekä
lapsiperheiden kotipalvelu. Niitä on ainakin saatavilla Mikkelissä, Pieksämäellä sekä Savonlinnassa, varmaakin koko Eloisan alueella. Mielestäni lapsiperheiden kotipalvelua tulisi antaa jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi, jos neuvola huomaa äidin tai isän väsymisen merkkejä. Sillä tällä matalan kynnyksen palvelulla tuetaan vanhemmuutta ja vanhempien jaksamista
lapsiperheen arjessa.
Itsekin tein 1980-luvulla satunnaisesti kodinhoitajana lapsiperheissä töitä. Syy saattoi
olla vaikka äidin väsyminen tai vain sairaan lapsen hoito, jos häntä ei voinut
viedä päivähoitoon. Siihen aikaan tehtiin tehostettua perhetyötä, kun tarvittiin apua lasten kasvatuksessa tai perheiden sairauksissa tai muissa tuen tarpeissa. Ehkä silloin jokunen huostaanottokin estettiin tällä perhetyöllä. Olisiko satsaus vanhan ajan kodinhoitajaan paikallaan? Tästä taitaa olla hyviä kokemuksia Etelä-Karjalan puolelta vuosituhannen alusta. Huostaanotot vähenivät.
Viime aikoina on paljon puhuttu lapsiperheiden jaksamisesta ja arjen sekä työelämän yhteen sovittamisesta. Pidän nyt tärkeänä, että panostamme ennaltaehkäisevään toimintaan, joka tuo eurot takaisin hyvinvoivina perheinä. Nuoret jaksavat
opiskella ja saavat olla lapsina, joiden ei tarvitse murehtia maailman murheita liian aikaisin. Alle kouluikäisen ei tarvitse miettiä ilmastonmuutosta.
Haastankin meitä hyvinvointialueen valtuutettuja miettimään, miten saamme matalankynnyksen palvelut koko Eloisan alueelle yhdessä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa unohtamatta peruskuntia, joilla on myös tehtävää tässä.
Tähän satsattu euro tuo useamman takaisin. Pidetään kaikki mukana tässä yhteiskunnassa. Tehdään ensin suunnanmuutos omassa elämässä. Tarkistetaan elämäntapoja, lisätään vaikka vähän liikuntaa ja pidetään lähimäisistä huolta.
Eloisaa kevättä kanssaeläjät teille kaikille.
Liisa Ahonen, lähihoitaja, Mikkeli, KD:n eduskuntavaaliehdokas

(julkaistu Länsi-Savossa 15.1.2023)