Annukka Ojala: ”Sote-uudistuksen yhtenä tavoitteena oli vahvistaa perusterveydenhuoltoa”
Annukka Ojala: ”Sote-uudistuksen yhtenä tavoitteena oli vahvistaa perusterveydenhuoltoa”
3.3.2023 klo 12:04 Uutiset
Monissa paikoissa perusterveydenhuollossa aloitettiin uusi vuosi uudella potilastietojärjestelmällä. Huomattiin, että muun muassa päivittäinen reseptinuusinta oli hitaampaa. Myös uusintojen tilastointi vei enemmän aikaa kuin yleensä. Onneksi sitä ei tarvinnut tehdä kuin vain monimutkaisempien reseptien kohdalla.
Kuopiossa oli ennen vuodenvaihdetta perustasolla töissä erikoislääkäreitä, joiden tehtävänä oli hoitaa tiettyjä erikoissairaanhoidon tehtäviä ja olla matalan kynnyksen konsultteja perus- ja erikoistason rajapinnassa. Hyvinvointialueen aloittamisen myötä nämä erikoislääkärit luonnollisesti siirtyivät erikoissairaanhoidon palvelualueelle. Nyt kuitenkin ilmenee, että näiden erikoislääkäreiden tehtäviä siirretään Kuopiossa perusterveydenhuollon hoidettavaksi. Tämä tarkoittaa lisätyötä ja uutta opiskeltavaa sekä lääkäreille että hoitajille. Toisin sanoen jälleen perusterveydenhuollon työt lisääntyvät, mutta työntekijöitä ei ole yhtään sen enempää.
Tämän jälkeen ilmenee, että lääkäreiden pitäisi tilastoida asioita enemmän: jokainen reseptin uusinta on tilastoitava samoin kuin jokainen kerta, kun avaa potilaan paperit vastaanoton ulkopuolella esimerkiksi soittaessa röntgenkuvasta tai kirjatessa potilastietoja vastaanoton jälkeen myöhemmin päivän aikana. Lisäksi uudessa potilastietojärjestelmässä tilastointi on hitaampaa kuin aiemmassa. Vaikka asiat kuulostavat pieniltä, kiireisessä terveyskeskuksen arjessa tämä tarkoittaa jälleen jostakin joustamista. Katsotko vähemmän potilaita vai tingitkö laadusta?
Kumpikaan vaihtoehto ei ole hyvä. Jos katsoo vähemmän potilaita, jonot kasvavat. Tämä taas tarkoittaa monimutkaisempia ja useampia asioita kiireellisillä ajoilla, vaikka aikaa niiden hoitamiseen ei olisi. Jos taas tinkii laadusta, toimii usein oman etiikan vastaisesti. Molemmat näistä kuormittavat työntekijöitä ja voivat lopulta johtaa uupumukseen.
Mielestäni koko sote-uudistus olisi pitänyt aloittaa sillä, että olisimme tehneet valtion ohjaaman ja omistaman koko maan yhteisen potilas- ja asiakastietojärjestelmän. Näin olisimme saaneet, mitä tarvitsisimme ja muun muassa tilastoinnit olisi voinut tehdä automaattisiksi ja käyttäjälle yksinkertaisiksi. Tämän sijaan laitamme jatkuvasti satoja miljoonia euroja järjestelmiin, joihin emme ole edes tyytyväisiä. Kaiken kukkuraksi suurin osa tästä rahasta menee ulkomaalaisille yrityksille.
Toinen asia, jonka olisin tehnyt toisin, on muutoksen marssijärjestys. Olisi pitänyt aloittaa työntekijöiden eli oman alan ja arjen ammattilaisten kuulemisella: mikä helpottaisi teidän työtänne?
Perusterveydenhuollossa yritetään selviytyä. Sote-uudistuksen tavoitteissa oli jo toivoa. Jos nyt kaukana perustyöntekijöistä olevat johtajat sanelevat asioita ymmärtämättä työn realismia, menettävät työntekijät toivon paremmasta. Jos toivo sammutetaan, voi valmistautua sammuttamaan myös terveyskeskuksen valot.
Annukka Ojala, Kuopio (KD),
terveyskeskuslääkäri ja
eduskuntavaaliehdokas
ehdokasnumerolla 81,
Savo-Karjalan vaalipiiri
Mielipide julkaistu Iisalmen Sanomissa 13.2.2023