Säästä, säästä – vaan mistä päästä

17.9.2023 klo 21:41 Uutiset

Säästä, säästä – vaan mistä päästä

 

Yhdessä asiassa edellinen punavihreä hallituksemme ei tuhlannut. Hyvinvointialueidemme sote-rahoitus jäi tälle vuodelle tehdyissä budjettipäätöksissä selvästi alimitoitetuksi. Nyt on jo selvää, että jokseenkin jokainen hyvinvointialue kirjaa kymmeniä miljoonia euroja alijäämäisen tilinpäätöksen. Tätä ei saa anteeksi, vaan alijäämä on katettava seuraavien vuosien toiminnassa.

Nykyhallitus on varautunut kattamaan kustannusten nousun aiheuttaman lisärahoitustarpeen, mutta vasta aika näyttää, kuinka suunnitellut uudistukset saavat säästöjä aikaan. Suoraan sanottuna tulevaisuus on erittäin haasteellinen.

Tulipaloissa ennaltaehkäisy on paljon helpompaa, kuin suurpalojen sammuttaminen. Tätä vanhaa viisautta myötäilimme lauantaisessa 9.9. Kristillisdemokraattien syyskokouksessa, jossa kuulimme niin asiantuntijoita, kuin kenttäväkeäkin.

Jos paikallinen perusterveydenhuolto ja sosiaalitoimi eivät onnistu tehtävissään, joutuu erikoissairaanhoito kestämättömän tiukalle.  Myös laitospalvelujen, kuten vanhusten ja vammaisten ympärivuorokautisen hoidon tarve kasvaa.  Hoitamatta jääneiden ja liian myöhään hoitoon päässeiden kohdalla inhimilliset kärsimykset kasvavat, ja lisäksi myös taatusti hyvinvointialueemme kustannukset.

Yhden luukun periaate, jossa asiakkaan eri ongelmiin pyritään saamaan kokonaisvaltaista apua, on soteuudistuksen parhaita puolia. Erityisesti monisairaiden terveydenhuollossa ei yhden asian hoitaminen saa jättää muita tarpeita huomiotta. Tässä on iso työmaa, mutta esimerkiksi moniammatillinen geriatrinen tutkimus- ja arviointiyksikkö voisi säästää monta sairaalajaksoa ja ympärivuorokautisen hoidon laitospaikkaa.

Hyvä ja kattava perusterveydenhuolto ja sosiaalitoimi voivat toimia vain lähipalveluina. Lähipalveluiksi lasketaan nykyisin kiinteän toimipaikan lisäksi kaikki kotiin annettavat ja liikkuvat palvelut. Myös digitaaliset palvelut ovat hyvinvointialueemme lähipalvelulistalla, mutta esimerkiksi toimintarajoitteisten vanhusten ja vammaisten itsenäiseen palveluun niistä ei ole.

Palveluverkossamme on nyt noin 700 erilaista toimipistettä. Säästötarpeet tulevat varmaan vähentämään näiden määrää. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, ettei palveluverkkomme käy niin harvaksi, että paikalliset lähipalvelut jäävät unholaan.

Jokainen puolue vakuutti ennen aluevaaleja olevansa koko Satakunnan asialla ja korosti toimivien lähipalvelujen merkitystä. Valtuutetut valittiin, ja suurista kokouspalkkioista ja valtuustorahoista päätettiin melkoisella enemmistöllä.

Paikalliset palveluverkkoratkaisut ovat hyvinvointialueemme toiminnan perusta. Tästä syystä aiheutti melkoista kummastusta, kun elokuun alun valtuustoseminaarissa meille todettiin, etteivät ne kuulukaan valtuustossa päätettäviin asioihin. Pakottavassa kiireessä laadittuihin hallintosääntöön ja strategiapaperiin ei ollut tullut näistä erillistä mainintaa. Silloin kyllä sanottiin, että hyväksytään nämä nyt, ja muutetaan sitten aina tarpeen mukaan.

Kristillisdemokraattien aluevaltuutetut tekivät korjaavan valtuustoaloitteen, jossa ehdotetaan hyvinvointialueen hallintosääntöön ja strategiaan muutoksia, jotka takaisivat valtuustolle selkeän päätösvallan palveluverkkoasioissa. Yksikään iso puolue ei tästä ottanut koppia, puhuttiin vaan, että budjetin yhteydessä nämä asiat nousevat esiin.

Mielestämme on vastuun väistelemistä, jos ei uskalleta asioiden valmisteluvaiheessa ottaa selkeää päättäjän otetta. Valtuuston ja lautakuntien tulee saada valmistelutietoa ja mahdollisuus ohjata päätöksentekoa. Ellei tähän löydy pyrkimystä nyt, on turha budjettikokouksessa haikailla jo melko lailla valmiiksi tehtyjen päätösten perään.  Nyt pitää päättää, mistä pidämme kiinni ja mistä otamme säästöt.

 

Simo Korpela  Kristillisdemokraattien Satakunnan piirin ja aluevaltuustojaoston pj

Markku Parkkali KD Satakunnan piirin sihteeri