KD:n hyvinvointiseminaari 27.4: Pohjois-Savon hyvinvointialue on vakavien taloudellisten päätösten äärellä

27.4.2024 klo 11:31 Uutiset

KD:n Pohjois-Savon hyvinvointialuevaltuustoryhmä järjesti 27.4. hyvinvointiseminaarin Siilinjärvellä Kunnonpaikassa. Tilaisuuden alkupuheenvuorossa hyvinvointialuevaltuustoryhmän puheenjohtaja Björn Cederberg muistutti Pohjois-Savon hyvinvointialueen olevan vakavien päätösten edellä, koska taloutta on sopeutettava 100 miljoonalla eurolla vuoden 2026 loppuun mennessä. Vuonna 2023 Pohjois-Savon hyvinvointialueen talous oli 63 miljoonaa alijäämäinen. Lisäksi kehitettävänä on liikkuvat palvelut ja digipalvelut.

Alustuksen piti Pohjois-Savon hyvinvointialueen strategiapäällikkö Jussi Lampi. Hän nimesi Pohjois-Savon hyvinvointialueen suurimmiksi ongelmiksi heikon taloudellisen tilanteen, henkilökunnan riittävyyden ja kasvavan palvelutarpeen. Lampi muistutti, että Pohjois-Savon hyvinvointialue on Suomen sairastavin.

Pohjois-Savossa on edessä palveluverkon tarkastelu. Kuulemiskierroksella olevan suunnitelman mukaan jokaisessa kunnassa säilyisi sosiaali- ja terveysasema.

Tilaisuudessa oli mahdollista käydä keskustelua. Esiin nousi huoli reuna-alueiden suppeasta palveluvalikoimasta, huonosta lääkäritilanteesta ja heikoista julkisen liikenteen yhteyksistä, jonka vuoksi kaikilla ei ole mahdollisuutta liikkua pitkiä matkoja sotepalveluiden perässä.

KD:n Pohjois-Savon hyvinvointialuevaltuustoryhmän puheenjohtaja Björn Cederberg piti tilaisuuden johdantopuheenvuoron