Vanhempi ei välttämättä voi suojella lasta perheväkivallalta

9.5.2024 klo 17:44 Uutiset

[Kannanotto julkaistu Turun Sanomissa 5.5.2024]

“Erja on pienen lapsen äiti. Erja on naimisissa lapsen isän kanssa. Lapsen isä on väkivaltainen Erjaa kohtaan ja Erja epäilee isän olevan väkivaltainen myös lasta kohtaan, sillä Erja on nähnyt isän läimäisevän lasta muutaman kerran ja käsittelevän lasta kovakouraisesti suuttuessaan. Iltaisin lapsi juoksee Erjan luokse pelosta itkien oltuaan isän kanssa kahden iltarutiineilla.”

Suomessa perheessä tapahtuva väkivalta on rikos, oli väkivalta sitten henkistä tai fyysistä. Lähisuhdeväkivallan tekijä on aina uhrin läheinen, esimerkiksi puoliso, entinen puoliso, lapsi, sisarus, ystävä tai vanhempi.

Vuoden 2017 tammi-kesäkuussa viranomaisten tietoon tuli 3844 lähisuhdeväki- valtatapausta, vuonna 2020 vastaava luku oli 4451, joista vanhempien lapsiin kohdistamia tapauksia oli 856 (Tilastokeskus).

Vuoden 2020 maaliskuussa koulut siirtyivät etäopetukseen. Valtaosa tapauksista tuli ilmi ennen etäopetukseen siirtymistä, minkä uskotaan vaikuttaneen viranomaisten tietoon tulleiden tapausten määrään.

“Erja alkaa olla epätoivoinen, sillä tilanne kotona on kiristynyt. Erjan on onnistunut järjestää arki siten, ettei isä jää yksin lapsen kanssa asuntoon. Jos Erja lähtisi nyt, Erjan olisi annettava lapsi isälleen joka toiseksi viikonlopuksi tai jopa vuoroviikoin. Erjalla ei ole kuitenkaan näyttöä väkivallan kohdistumisesta häneen tai lapseen.”

Valitettavan monet avioerot päättyvät riitaisasti. Jompikumpi tai molemmat osapuolet ovat katkeria siitä, miten avioliitto eteni ja päättyi. Katkera vanhempi voi tietoisesti pyrkiä syöttämään sekä lapselle että viranomaisille perättömiä väkivaltasyytöksiä saadakseen toisen vanhemman vaikeuksiin ja lapsen kääntymään toista vanhempaa vastaan.

Jotta tällaisilta vääriltä todistuksilta vältyttäisiin, vaaditaan väitetystä väkivallasta näyttöä, kuten silminnäkijöitä, jälkiä tai viranomaisten kirjauksia, jotka viittaavat väkivaltaan perheessä, kuten poliisin tekemä kotikäynti tai hakeutuminen turvakotiin.

Mitä tapahtuu perheille, joissa väkivalta on todellisuutta, mutta näyttö puuttuu? Millainen vanhempi lähtee tietäen pelastavansa vain itsensä?

Erjan tapaus on todellinen (Erjan nimi ja yksilöivät tiedot on muutettu). Erjan kaltaisessa tilanteessa vaihtoehdot ovat lähestulkoon pelkästään huonoja, erityisesti jos väkivaltainen puoliso kokee väkivallan oikeutetuksi. Erjan jäädessä sekä hän että lapsi altistuvat väkivallalle. Erjan lähtiessä lapsi voi joutua palaamaan väkivaltaisen isän luokse ilman, että kukaan estää isän kiukun kohdistumista lapseen.

Olisiko Erjan odotettava, että jälkiä ilmaantuu ennen lähtöä? Pitäisikö Erjan avata ovet ja ikkunat, jotta edes yksi naapuri voisi todistaa, millaista heidän perhe-elämänsä todellisuudessa on?

“Lopulta Erja lähti. Lastensuojelu ja syyttäjä olivat sitä mieltä, ettei isän väkivaltaisuudesta ollut näyttöä ja äiti silminnäkijänä oli luonnollisesti puolueellinen. Lapsi alkoi tavata isäänsä joka toinen viikonloppu. Muutaman kuukauden kuluttua lapsi tuli isän luota Erjan kotiin itkuisena, pelokkaana ja keho mustelmilla. Erja oli shokissa, peloissaan ja järkyttynyt, muttei vähääkään yllättynyt.”

Viranomaiset olivat saaneet viimein näyttönsä – mutta mihin hintaan?

Lastensuojelua ja poliisivoimia on vaivannut jo pitkään yhä kasvava resurssipula. Oikea- aikaista riittävää apua ei aina pystytä antamaan. Olisiko viimein aika ryhtyä sanoista tekoihin ja lähteä rohkeasti ja määrätietoisesti lisäämään resursseja lastensuojeluun ja kehittää palvelut tämän päivän perheiden tarpeita vastaaviksi?

Uskallammeko nähdä, millaisessa maailmassa me, maailman onnellisin kansa, tänä päivänä elämme? Missä olet, lastensuojelu?

Minttu Quintana
Kirjoittaja on Turun KD:n johtokunnan jäsen sosionomiopiskelija (AMK)