KD Lappeenrannan seudun ensimmäiset 2025 kuntavaaliehdokkaat

7.9.2024 klo 09:57 Uutiset

Torstaina kokoontunut Kristillisdemokraattien Lappeenrannan seudun paikallisosaston johtokunta on päättänyt esittää ensimmäisiksi kuntavaaliehdokkaiksi kevään 2025 kuntavaaleihin Ann-Niina Turusta, Henri Väkeväistä, Pauliina Korhosta ja Tarja Turusta Lappeenrannasta sekä Eila Olkkosta Lemiltä. Johtokunnan tarkoituksena on tavoitella mahdollisimman monipuolista ehdokaslistaa ja ehdokashankinta on hyvässä vauhdissa, kertoo paikallisosaston puheenjohtaja Jouni Salo. Ehdokasasettelusta päättää marraskuussa kokoontuva paikallisosaston jäsenkokous.

Vuodesta 1989 Lappeenrannan kunta- ja aluepolitiikassa laajasti vaikuttanut Juha Rantalainen ei enää lähde ehdolle kunta- eikä aluevaaleihin, mutta aikoo jatkaa paikallisosaston toiminnassa vielä pitkään. Myös Marjatta Moilanen toteaa naurahtaen tekevänsä tilaa nuoremmille. Moilanen on ollut kaupunginvaltuutettuna neljä kautta. Moilanen ja Rantalainen luottavat KD:n ehdokkaisiin ja työn jatkumiseen.

 

Kuvassa vasemmalta Tarja Turunen, Jouni Salo, Eila Olkkonen, Juha Rantalainen, Ann-Niina Turunen, Pauliina Korhonen ja Henri Väkeväinen. Juha Rantalainen ei enää ole lähtemässä ehdolle vaan siirtää kapulan nuoremmille.