Riita repii – sopu rakentaa

Riidellä on osattu Satakunnan hyvinvointialueen ensimmäisellä toimikaudella. Aluevaltuuston puheenjohtaja pakotettiin eroamaan ja Sote- johtajalle tuli liian kuuma poliittisen päällystakkinsa alla. Sovittelevana rauhantekijänä tunnettu kokoomuksen Kari Hannuskin totesi haastattelussaan (SK 1.3.2025) ettei halua enää aluevaltuustoon: ”Olen yhdyskuntapalvelukseni tehnyt” kertoo paljon kuluneesta vaalikaudesta.

Koko valtuustokauden oli kova kiire, ja samalla kuitenkin asiat polkivat paikallaan. Kaunis ajatus lautakuntien ja valtuuston kattavasta roolista kaikkien Satakunnan kuntien peruspalvelujen turvaamisessa vesittyi täysin.

Sote-uudistuksen kehittelyn ytimestä tullut Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö kertoi sotejohtajana alaisilleen ja aluehallitukselle selvät suuntaviivat ratkaisumalleista, joihin oli pyrittävä. Kun aluehallituksen tietämys oli pääsääntöisesti vajavaisempaa, on selvää, että hallituksen jäsenet tyytyivät vain myötäilemään tehtäviä linjanvetoja.

Teoria ja käytäntö poikkeavat lähes aina toisistaan. Vaikeuksien kasaantuessa suorittavan henkilökunnan todelliset erityisosaajat yrittivät saada äänensä kuuluviin, mutta oli jo myöhäistä. Tästä kertoo Hannuksenkin mainitsema 15 johtajan kokemukseen perustuva kriittinen näkemys johtamisesta.

Toteutunut johtoketju oli armeijamaisen selkeä. Esittelijältä ensin aluehallitukselle ja siitä sopivassa määrin ryhmäkurin höystämänä aluevaltuustolle. Päätöksiä tehtäessä ei lautakuntia juuri kuultu. Näillä olisi kuitenkin ollut juuri päätösten valmisteluvaiheessa omalta toiminta-alueeltaan laajin paikallistason tuntemus ja tieto.

Nyt valitaan uusi sotejohtaja ja uusi aluevaltuusto. Tässä tilanteessa tarjoutuu aito mahdollisuus myös uuden toimintakulttuurin luomiseen.

Mitä, jos jokainen johtaja aivan ylhäältä aivan alas saakka kuuntelisi alaisiaan ja pyrkisi yhdessä etsimään ratkaisuja?

Mitä, jos inhimillinen hätä ja todellinen tarve asetettaisiin aina tilastotavoitteiden ja teorian edelle? Esimerkiksi vanhuspalveluissa tehostetun palveluasumisen lisääntyvä tarve ei todellakaan poistu toteutetulla hoitopaikkojen vähentämisellä. Sairaalassa makuuttaminen, jatkuva hoitopaikkojen vaihtaminen, tai pakotettu kotihoito eivät ratkaise ongelmaa, eikä se ole edes taloudellisestikaan kannattavaa. (Vrt. Markus Halminen, SK mielipide 9.3.2025)

Mitä, jos kaikkien parhaaksi koituva yhteistyö voisi toteutua myös kuntien ja hyvinvointialueen rajapinnassa? Lakisääteinen kunnille ja hyvinvointialueille yhteinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen velvoite on edelleen voimassa. Se voisi toteutua terveysongelmien ennaltaehkäisyssä, vapaaehtoisjärjestöjen tukemisessa ja vaikka vuokrasovittelussa niin, että joka kunnassa olisi edes yksi sotepalvelujen kiinteä toimipiste!

Mitä, jos paljon toistettuun vaatimukseen, että aluevaltuutettujen pitää riisua pois oma kuntahattu, lisättäisiin vielä uusi kohta: Poliittisten dogmien ja puoluepamppujen luoma ryhmäkurin kireä puoluepipo pois päästä?! Tämä helpottaisi monen kohdalla sitä Lähdeniemenkin pääkirjoituksessaan (SK 8.3.2025) toteamaa valtuutetuille yhteistä ikävää tunnetta, että asioihin ei pysty vaikuttamaan.

Vain aidolla ja ennakkoluulottomalla puoluerajat ylittävällä yhteistyöllä voimme luoda uutta!

Simo Korpela

Porin kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu (ehdolla edelleen molempiin)

Ikääntyvien palvelujen lautakunnan jäsen

Kristillisdemokraattien Porin osaston ja Satakunnan piirin pj.