Lohjalainen aluevaltuutettu Ari Mönttinen uusi paikkansa upeasti – Länsi-Uudellemaalle saatiin nyt kolme KD:n aluevaltuutettua

15.4.2025 klo 19:23 Uutiset

Kristillisdemokraattien ääniharava Länsi-Uudellamaalla oli jälleen kerran lohjalainen terveyskeskuslääkäri Ari Mönttinen, joka keräsi 1646 ääntä. Hänen äänimääränsä oli lohjalaisista aluevaaliehdokkaista suurin.

Espoolainen kollega Kaarina Järvenpää uusi niin ikään paikkansa. Kaksikosta tuli näissä vaaleissa kolmen kopla, kun kansanedustaja Mika Poutala otti niin ikään aluevaltuutetun paikan.

Espoolaisten Poutalan (1460 ääntä) ja Järvenpään (1136 ääntä) tulokset eivät ole kaukana, mutta poikkeuksellisen Mönttisen äänisaalista tekee se, että hänen kotipaikkansa on Lohja. Vihdissä terveyskeskuslääkärinä työskentelevä Mönttinen kerää muhkean äänipottinsa suurimmaksi osaksi Lohjan ja Vihdin äänestäjiltä.

Mönttinen nousi suurinpiirtein tuntemattomuudesta Lohjan äänikuninkaaksi 2021. Vaikka Mönttisen ura politiikassa alkoi vasta aluevaaleista neljä vuotta sitten, taival terveydenhuollossa on pitkä: 30 vuotta terveyskeskuslääkärinä sekä Vihdissä että Lohjalla.

– Olen asunutkin vuorotellen molemmissa kunnissa, hän kertoo.

Mönttinen on sen jälkeen ollut ehdolla niin eduskunta- kuin eurovaaleissakin. Hän luottaa, että kun tasaisin väliajoin kampanjoi, niin pysyy myös ihmisten mielissä. Tämänkertaista tulostaan hän pitää silti hienoisena yllätyksenä, sillä Mönttinen sairasteli kaikkein kiivaimpana kampanja-aikana eikä päässyt turuille ja toreille entiseen tahtiin.

Mönttisen mukaan aluevaaleissa äänestäjät luottavat asiantuntemukseen.

– Näköjään on niin ja onneksi on niin. Asiantuntemuksesta on paljon hyötyä tehtävässä. Olen myös huomannut, että muiden aluevaltuustoissa vaikuttavien poliitikkojen piirissä terveydenhuollon työntekijää kuunnellaan ja osaamista arvostetaan.

– Se on johtanut siihen, että esimerkiksi kristillisdemokraattien ryhmällä on ollut selkeästi suurempi painoarvo kuin mitä valtuustopaikat edellyttäisivät, hän sanoo.

Lue lisää KD-lehdestä