Turun KD:n syyskokous nimesi ensi vuoden johtokunnan ja kuusi uutta kuntavaaliehdokasta

1.10.2024 klo 12:38 Uutiset

Turun kristillisdemokraatit piti lauantaina 28.9. syyskokouksen, jossa käytiin läpi sääntömääräiset asiat ja valittiin muun muassa paikallisosaston johto.

Turun KD:n puheenjohtajana jatkaa 35-vuotias tradenomi ja valtiotieteiden maisteri Tommi Terä. Vuodesta 2021 alkaen paikallisosaston puheenjohtajana toiminut Terä on varavaltuutettu, tarkastuslautakunnan jäsen ja KD:n puoluevaltuuston jäsen. Hän työskentelee ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtajana.

“Meillä on ollut upea meno viimeisten vuosien aikana ja on hienoa saada siitä kiitoksena jatkaa paikallisosaston puheenjohtajana. Tuleva vuosi on luonnollisesti erityisen mielenkiintoinen ja tärkeä lähestyvien kuntavaalien vuoksi. Ne ovat yhtään muita vaaleja väheksymättä paikallisosaston tärkeimmät vaalit, joihin tulemme panostamaan kaikin mahdollisin tavoin.” puheenjohtaja Tommi Terä visioi.

Terän lisäksi paikallisosaston johtokuntaan valittiin Inna Nilsson, Niko Kivimäki Wilders, Michelle Kivimäki Wilders, Teemu Kivimäki, Minttu Quintana, Osmo Torkkeli ja Verneri Virtanen. Virtanen valittiin myös paikallisosaston varapuheenjohtajaksi.

 

Turun KD:n vuoden 2025 johtokunta (kuvasta puuttuu johtokunnan jäsen Inna Nilsson)

 

Kokouksessa käytiin lisäksi laaja keskustelu kuntavaaleista ja nimettiin muun muassa osaston pormestariehdokas ja kuusi uutta kuntavaaliehdokasta. Uudet nimetyt kuntavaaliehdokkaat ovat Jukka Hildén, Päivi Holm, Arto Kaarma, Iiris Närhi, Sami Sundström ja Jukka Virolainen. Turun kristillisdemokraatit on nyt nimennyt yhteensä 16 ehdokasta ensi kevään kuntavaaleihin.

Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi KD Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Jaana Shelby ja poliittisen tilannekatsauksen runsaalle kokousväelle piti KD:n kansanedustaja Mika Poutala.

 

Poliittisen tilannekatsauksen piti KD:n kansanedustaja Mika Poutala.

 

Lisätiedot:
Tommi Terä
puheenjohtaja
Turun kristillisdemokraatit
050 3691930

Niko Kivimäki Wilders
sihteeri
Turun kristillisdemokraatit
044 2304022
[email protected]