Ehdokkaiden kirjoituksia

Matti Junnila: Pitäisikö ihmisiä alkaa tappaa? (LU 1.4.2019)

Länskärissä kirjoitettiin 25.3. eutanasiasta. Puolueille esitettyyn kyselyyn oikeudesta eutanasiaan on ilmeisesti ollut vastaamassa eri ikäisiä ehdokkaita. Ajatus kuolemasta ei ehkä kuitenkaan ole nuorten elämässä päällimmäisenä. Kyselyssä vastanneille mielikuva vuoteenomana olevasta, parantumattomasti sairaasta voi tuntua ahdistavalta ja hänen elämänsä tarkoituksettomalta. Vanhuksilta itseltään kysyttäessä vastaukset ovat monesti toisenlaisia. Surullista on, jos vakavasti asiaa harkittaessa Suomessa eutanasian sallimiseen päädyttäisiin.

Eläinlääkärinä toimiessani työhöni kuului eläinten lopettaminen silloin, kun lääketieteelliset parantamiskeinot olivat lopussa. Tällöin jouduin havaitsemaan, että usein kyse oli siitä, että omistajat olivat väsyneet hoitamaan parantumattomasti sairasta lemmikkiään ja pyysivät siksi eläimen lopettamista. Saattaisi käydä niin, että myös parantumattomasti sairaan tai vaikeasti vammautuneen ihmisen eutanasiaa toivovat ja edistävät muut tahot kuin potilas itse. Heikossa tilassa olevan potilaan omaan tahtoon on myös helppo vaikuttaa. Siksi olen esitettyä ajatusta vastaan.

Hollannissa 2002 tuli voimaan laki, joka sallii eutanasian. Vuonna 2003 siellä tehtiin 1626 ”terminaalihoitoa” ja vuonna 2017 jo 6585. Hämmästyttävän nopealle nousulle ei ole Hollannissa keksitty syytä. ”Tottumus on toinen luonto” sanoo suomalainen sananlasku.

Osa elämänsä loppuvaiheessa olevista, jotka eutanasiaa itselleen haluavat, voivat olla myös elämänhalunsa menettäneitä tai masentuneita. Tilanne voi olla ohimenevä, ja näin kokevaa voidaan auttaa. Ajatus elämän lopettamisesta voi muuttua, jos ihmisen elämänhalu palaa. Tästä on mm. edesmennyt Kalle Könkkölä omakohtaisen kokemuksen pohjalta kirjoittanut. Näissä tapauksissa tarvitaan usein muutakin kuin pelkkää lääketieteellistä apua.

Natsi-Saksassa kehitysvammaisia, mielisairaita, vanhuksia ja kroonisesti sairaita tapettiin suurin joukoin. Kehitettyjä menetelmiä käytettiin sitten myöhemmin laajamittaisesti juutalaisten kansanmurhassa. Opimmeko historiastamme mitään? Ovatko tällaiset ihmisryhmät ainoastaan yhteiskunnallinen menoerä, joista pitäisi ”siististi” päästä eroon?

Suomessa potilas voi kieltäytyä hoidoista, mutta ei voi olla vaatimassa niitä. Lääkärien tehtävänä on arvioida hoitoja ja niiden tarpeellisuutta. Lääkärit koulutetaan puolustamaan elämää, ei tuhoamaan sitä. Pitäisikö heitä vaatia toimimaan ”lahtareina”?

Oireenmukainen (palliatiivinen) hoito on todettu tehokkaaksi ja toimivaksi avuksi saattohoidossa. Yleisiä oireita elämän lopulla (esim. kivut ja hengenahdistus) voidaan hallita lääketieteellisin keinoin. Ongelmana on se, että tähän erikoistuneiden lääkärien osaamista on saatavana lähinnä sairaaloissa. Sen sijaan potilaat, jotka sitä tarvitsisivat ovat usein terveyskeskuksissa tai kotihoidossa. Tässä tarvitaan yhteiskunnan toimia. Saattohoitolaki on eutanasialain sijasta tarpeen.

Omassa ajattelussani elämä on arvokasta ensi hetkestä viimeiseen henkäykseen. Pyrin vaikuttamaan siihen, että Suomi on jatkossakin maailman paras maa syntyä ja kuolla!

Matti Junnila, Eduskuntavaaliehdokas (KD), Lohja

Matti Junnila: Sosiaaliturvajärjestelmä uudistettava kannustavammaksi (LU 5.3.2019)

Suomen monimutkainen ja byrokraattinen sosiaaliturvamalli tulee uudistaa. Nykyinen järjestelmä on anteliaisuudessaan OECD-maiden kärkeä, muttei kannusta työntekoon. Se päinvastoin tekee lyhytkestoiset työjaksot tuen saajalle taloudellisesti epäedullisiksi.

Nykyiseen ”tukihimmeliin” kuuluvat ansiopäiväraha, peruspäiväraha, työmarkkinatuki, elatustuki, lapsilisät, toimeentulotuen perusosa, täydentävä toimeentulotuki, ehkäisevä toimeentulotuki, yleinen asumistuki ja toimeentulotuen asumisosa.

Asumistukina annettu summa on noussut vuodesta 2008 lähes miljardilla eurolla. Sen seurauksena asuntojen vuokrat ovat nousseet. Pääkaupunkiseudulla työssäkäyvällä ympäristökunnan asukkaalla ei kenties ole varaa vuokrata asuntoa kantakaupungista, mutta monilla tukien varassa olevilla ihmisillä on.

Ruotsissa, Britanniassa ja Saksassa on pyritty ”kannustinloukuista” eroon. Vaikutukset ovat olleet hyviä paitsi taloudellisesti niin myös sosiaalisesti. Näissä maissa tuetaan työttömän työllistymistä aktiivisemmin kuin meillä, ja haluttomuudesta osallistua työllistämistoimiin seuraa rajoitteita.

Viranomaisen ja työttömän kasvokkain tapahtuvalla yhteistyöllä etsitään ratkaisua työllistymisen helpottamiseksi. Ruotsissa on työvoimatoimistoissa moninkertainen määrä virkailijoita Suomeen verrattuna. Meillä Suomessakin tulee päästä ”yhden-luukun malliin” ja panostaa siihen, että työnhakijaa voidaan säännöllisissä tapaamisissa kasvokkain auttaa löytämään työtä.

Tarvitsemme sosiaaliturvaa, jossa tuen – silloin kun siihen on tarvetta – ja työnteon yhdistelmällä voi jokainen työkykyinen ja -ikäinen hankkia toimeentulonsa. Kaikki työ on arvokasta ja velvollisuutemme on omalla työpanoksellamme edistää yhteistä hyvää.

Taloudelliset näkymät ovat Suomen kannalta huolestuttavat. Julkinen velka on jo nykyisellään nelihenkistä perhettä kohti lähes 100.000 euroa. Verotuloja tulee kaikkine sivuvaikutuksineen vientiteollisuuden kautta noin puolet valtion budjetista. Maailmankauppa on arvaamattomassa tilassa, kun esimerkiksi Saksan kasvu on laskenut yhteen prosenttiin, Italia on taantumassa ja Brexit osaltaan heikentää mahdollisuuksiamme.

Hyvinvointimme on rakennettu työnteolla ja jatkossakin työllisyysastetta on nostettava. Siksi nykyinen tukijärjestelmä on uusittava työllistymiseen kannustavaksi.

Matti Junnila

Matti Junnila: Hedelmä- ja vihannestuotteet edullisemmiksi arvonlisäveroa laskemalla

Me suomalaiset syömme kasviksia, marjoja ja hedelmiä liian vähän. Suositus on noin puoli kiloa päivässä, mutta keskikulutus jää kolmeen sataan grammaan. Saamme kasvituotteista vitamiineja, kuituja ja muita hyödyllisiä ravintoaineita, mutta energiaa vain vähän. Näiden terveyttä edistävien ruoka-aineiden lisääminen vähentäisi lihavuutta ja monia muita yksipuolisesta ruuasta aiheutuvia terveysongelmia (esim. 2. tyypin diabetes).

Kasvisten, hedelmien ja marjojen osuuden kasvattamista rajoittaa varsinkin talvisaikaan niiden korkea hinta. Tämä on ongelma erityisesti eläkeläisille ja lapsiperheille. Eläkeläisille siksi, että terveellinen ruoka on pienellä eläkkeellä elävälle kallista. Vähävaraisissa lapsiperheissä ruokaa taas kuluu paljon ja korkea hinta rajoittaa terveellisten ruokien valitsemista.

Suomalaiset arvostavat terveellistä ravintoa – teollisuuskin on sen huomannut. Meille on tarjolla monenlaisia ”terveellisiä” tuotteita (esim. vitaminoituja juomia). Tällaiset erityistuotteet ovat usein kalliita ja niiden ravitsemuksellinen hyöty on kyseenalainen. Terve ihminen ei erityistuotteita tarvitse.

Ruokavalinnoillamme on vaikutusta myös ympäristön tilaan. Tutkitusti kasvisten tuotanto rasittaa ympäristöä lihantuotantoa vähemmän. Kotimaisen lähiruoan ja erityisesti kasvisten syönnin lisäys on siten myös ekologista.

Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa esitettiin hedelmä- ja vihannestuotteiden arvonlisäveron alentamista. Toivottavasti tämä hanke saisi tukea myös muilta puolueilta. Tarvittava raha voitaisiin hyvinkin kerätä esitetyn sokeriveron käyttöönotolla. Karkkien ja limujen kulutus on erityisesti lapsilla ja nuorilla tarpeettoman runsasta. Tämä olisi keino ohjata kulutustottumuksiamme terveelliseen suuntaan ja samalla vähentää ympäristön kuormitusta.

Matti Junnila ELT, ETL Lohja

 

Matti Junnila: Näin meitä vedätetään

Lehdistö pyrkii aktiivisesti muokkaamaan meidän lukijoidemme ajatuksia. Lehtien (ja toimittajien) omat arvot ohjaavat kirjoittelua (poliittisissa lehdissä ymmärrettävääkin). Itse kuitenkin toivoisin, että johtavat lehdet pyrkisivät antamaan luotettavaa, asenteellisesti neutraalia tietoa lukijoilleen niissäkin tapauksissa, joissa toimittajien omat arvot ja ajatukset joutuvat uudelleen arvioitaviksi ja omat mielipiteet eroavat kulloinkin esillä olevasta asiasta. Mielipiteet ovat sinänsä kiinnostavia ja toivottavia, mutta tosiasioilla on arvo sinänsä. Näiden kahden ero tulisi näkyä kirjoituksissa.

Yksi esimerkki lukijoiden ”vedättämisestä”. Maamme laajalevikkisimmässä lehdessä oli 13.11. kanadalaisen psykologian professori Jordan Petersonin haastattelu.  Otsikoinnissa häntä kuvattiin ”vaarallisena älykkönä, koska hän ryttää feministit”. Petersonia seurataan Youtuben kautta runsaasti, ja hänen tilaisuutensa Helsingin Kulttuuritalolla olivat loppuunmyydyt.

En kuulu hänen ajatustensa aktiivisiin seuraajiin, enkä erityisesti edes kannata kaikkia Petersonin ajatuksia, mutta en myöskään hyväksy asenteellista leimaamista, jota artikkeli sisälsi. Jokaisella meistä on oikeus ajatuksiinsa ja Peterson lisäksi perustelee käsityksensä varsin hyvin.  Lukijoiden tehtävä puolestaan on arvioida ajatusten merkittävyyttä  ja sisältöä.

Artikkelin kirjoittaja halusi antaa kuvan, että Petersonin  ajatukset eivät pitäisi paikkaansa. Haastattelussa käsiteltiin lyhyesti  Petersonin ajatuksia feminismistä, jossa hän ei sen nykyisessä muodossaan näe mitään kannatettavaa. Professori Peterson väitti Britanniassa olevan 7% itseään feministeinä pitäviä. Artikkelin kirjoittaja viittasi tehneensä ”faktan tarkistuksen” ja vetosi markkinointiyrityksen selvitykseen, jonka mukaan tämä luku olisi huomattavasti korkeampi (37%). Kuitenkin pikaisella selvityksellä löysin The Telegraph-lehden (15.1.2016) tekemän haastattelun (8000 ihmistä), jonka tulos osoitti, että juuri Petersonin ilmoittama luku piti paikkansa.

Peterson viittasi ideologisin perustein itsensä feministeiksi lukevien naisten määrään ja toimittajan esittämä luku taas koski brittinaisia, jotka katsoivat asiaa tasa-arvon näkökulmasta. Toimittaja ei joko ymmärtänyt eroa tai harkitusti halusi sekoittaa asioita tehdäkseen Petersonin ajatukset kyseenalaisiksi.   Samassa The Telegraphin artikkelissa todettiin, että 2/3 brittinaisista katsoi, etteivät he kuitenkaan ole miesten kanssa tasa-arvoisia. Toimittajalta taisi jäädä ”faktan tarkistus” puolitiehen.

Samassa lehdessä oli artikkeli, jonka mukaan ”some nostaa naisvihaa”. Luultavasti jutun kirjoittaja kuului juuri näihin, jotka määrittävät itsensä ideologisin perustein feministeiksi. En ole kokenut, että maassamme naisviha (misogynia) olisi kovinkaan suuri ongelma (entä miesviha?), joten taustalla lienee joko lehden tai yksittäisen toimittajan pyrkimys luoda asiasta ongelmaa. Naisten ja miesten tasa-arvo on tavoiteltava asia, ja sen kannattajaksi itseni toki luen – saman arvoisiksi, mutta kuitenkin myös erilaisiksi meidät on luotu.

Esiin nostamani Petersonin haastattelu on vain yksi pieni esimerkki  ”vedättämisestä”. Sitä tapahtuu paljon isommissakin asioissa, mutta niistä kirjoittelen ehkä myöhemmin lisää.

Toivottavasti LU ei lankea samaan kuin johtava lehtemme em. haastattelussa teki ja erottelee tosiasiat mielipiteistä, eikä anna lukijoille harkitusti virheellistä tietoa tai perustele ajamiaan asioita perustein, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua.

Matti Junnila

 

Matti Junnila: Onnellisuudesta

Jani Meling kirjoitti Onnellisesta kansasta. Onnellisuutta mitataan usein, siitä Suomenkin ykkössija, hyvin ulkoisilla tekijöillä kuten eliniän pituus, korruption määrä, kansantulo ym., jotka sinänsä ovat arvokkaita  ja hyviä mittareita. Onnellisuuteen ovat historian aikana pyrkineet useat poliittiset liikkeet, kuten kommunismi, sosialismi ja kapitalismi.

Lohjalla keskustelua käydään erityisesti orkesterin tarpeellisuudesta (mihin teatteri on unohtunut?) ja sen kalleudesta veronmaksajille. On selvää, että taiteet  ja musiikki lisäävät ihmisen hyvinvointia,  samoin kuin hyvä ateria tai illanvietto ystävien seurassa. Itsekin olen useasti nauttinut Lohjan orkesterin esityksistä. Niiden kautta saamme helpotusta ”arjen harmauteen”.

Onko kuitenkin niin, että syvempään onnellisuuteen tarvitaan jotakin muuta? Jäin pohtimaan, kyselevätkö ihmiset onnellisuuden tavoittelussa suurempia kysymyksiä kuin vain hetken helpotusta arkielämäänsä: mikä on oman elämäni tarkoitus, miksi olen olemassa, onko kuolema kaiken loppu?

On vanha kristillinen ajatus, että ”Ihminen ei elä pelkästään leivästä”. Lohjalainen runoilija Anna-Mari Kaskinen sanoittamassaan virressä toteaa  ”Onneni on olla Herraa lähellä.” Lohjan talous on melkoisissa vaikeuksissa ja kulttuurimenojen leikkaukset ovat siksi taas kerran esillä. Mihin ratkaisuun päädytäänkin, on mielestäni hyvä muistaa, että onnellisuutemme ei riipu pelkästään kaupunkimme tuottamista kulttuuripalveluista.

Matti Junnila, Lohja

 

Vastaisku huuhaalle HeSa 9.1.19

Matti Junnila: Tieteen itseään korjaavuudessa puutteita

Sinänsä mielenkiintoiseen artikkeliin muutamia huomioita. Ihamuotila toteaa tieteen kriteereiksi objektiivisuuden, kriittisyyden, itseään korjaavuuden ja autonomisuuden. Sen lisäksi hän pitää tiedeyhteisön laajaa yhteisymmärrystä asioissa merkittävänä kriteerinä.

Itseään korjaavuuden ja tiedeyhteisön laajan yhteisymmärryksen pitämistä luotettavina kriteereinä voi helposti kyseenalaistaa. Erilaiset, usein ideologisesti värittyneet, tulkinnat estävät tai vinouttavat totuuteen pyrkimistä, mistä on tieteenhistoriassa useita esimerkkejä. Esimerkiksi Neuvostoliitossa tiedeyhteisöllä oli kyllä yhteisymmärrys asioista, mutta samalla kyvyttömyys korjata itseään. Vastaavia ideologis-perusteisia tulkintoja, kuten haastattelussakin todetaan, on muitakin. Valitettavasti yhä edelleenkin. Ehkä siihen liittyy Vuorelman toteamus ”korruptiivisten rakenteiden vaikutuksesta”.

Ihamuotila otti yhdeksi esimerkikseen Galileo Galilein. Kirkko, joka häntä vastusti, perusti ajattelunsa sen aikaiseen tieteeseen ja oli sovittanut oppinsa sen mukaisesti. Galilei kristittynä asetti totuuden instituution edustaman kannan edelle, mutta kuten tiedämme, instituutio voitti ottelun.

Enqvist oli huolissaan siitä, jos maamme pääministeri olisi Luojaan uskova poliitikko. Huolellisesti tehdyt tutkimukset, joiden tulokset kyseenalaistavat vallitsevia totuuksia juuri vievät tiedettä eteenpäin. Tiedemaailmassa on merkittäviä huippututkijoita (mm. Thomas Nagel, James Tour, C.S. Lennox), jotka esittävät selkeitä, kriittisiä argumentteja siitä, että tiedeyhteisön laajaan yhteisymmärrykseen perustuva evoluutioteoria on virheellinen. Heitä ei kai kukaan haastattelussa mukana olleista voi väittää ”huuhaa”-tutkijoiksi.

Tiedeyhteisön suuri ongelma on se, etteivät kriittiset hyvää tutkimusta tehneet tutkijat saa ajatuksiaan esiin, jos tulokset kyseenalaistavat vakiintuneen, Luojan olemassaolon poissulkevan totuuskäsityksen. Olemmeko taas palaneet Galilein tilanteeseen, jossa vilpittömät totuuden etsijät leimataan ”huuhaa”-tutkijoiksi, kun eivät tue ”vallitsevan tiedeyhteisön käsitystä” elämän synnystä ja heidän edustamaansa maailmankuvaa.

Pohdittaessa tosiasioiden erottamista puolitotuuksista ja valheista  ”keskustelua ei pidä lietsoa vihaisemmaksi vaan rauhallisemmaksi”, kuten Vuorelma toteaa. Totuus tulee aina esiin ennemmin tai myöhemmin, kun objektiivisuutta ja kriittisyyttä noudatetaan tiedettä tehtäessä.

Matti Junnila, ELT ETL, Lohja