Opiskelupaikka toi KD Nuorten varapuheenjohtajan Veera Männistö Vaasaan

22.6.2022 klo 21:01 Uutiset

Syksyllä alkaneet opinnot Vaasan yliopistossa ovat tuoneet KD Nuorten tuoreen 2. varapuheenjohtajan Veera Männistön elämän osin Pohjanmaalle.

Pohjanmaalla hän on päässyt tutustumaan puolueen piirijärjestön työhön sekä paikallisosaston toimintaan.

– Toivon, että KD keskittyisi politiikassaan enemmän syrjäytymisen ehkäisyyn ja mielenterveyden edistämiseen. Tällainen poikkeuksellinen maailman tilanne, pitkä korona-aika ja sota Euroopassa ovat lisänneet pahaa oloa. Henkinen pahoinvointi on lisääntynyt etenkin nuorilla.

– Tätä teemaa olisi ollut hyvä tuoda enemmän esille aluevaaleissa. On tärkeää, että mielenterveyden ongelmista kärsivät tulevat tarpeineen kuulluksi.

Männistö arvioi, että osasyynä lasten ja nuorten pahoinvoinnin kasvuun on runsas ruudun ääressä vietetty aika. Monien mobiilisovellusten sisältö ei ole henkistä hyvinvointia tukevaa. Esimerkiksi Venäjän hyökkäyksen alettua Ukrainaan lasten ja nuorten suosima TikTok-sovellus muuttui hetkessä hauskoista videoista sotatantereen dokumentoinniksi.

KD:n nuorisojärjestö on vaatinut toimia, jotta lasten kehitykselle haitalliseen sosiaalisen median sisältöön puututtaisiin. Samalla kun elokuvateatterissa näytettäviin K18-elokuviin ei lapsia päästetä, ovat he kännyköiden kautta aivan K18-elokuvassa, joka on täyttä totta.

– Hyvinvointiin on panostettava jo varhaiskasvatuksessa. Olisi tärkeää, että varhaiskasvatukseen saataisiin lisää henkilökuntaa, niin että lapset saisivat enemmän huomiota ja aikuisten läsnäoloa.

– Oli hienoa saada olla edustamassa KD Nuoria äsken Ruotsissa pidetyssä keskusta-oikeistolaisten nuorisojärjestöjen pohjoismaisessa konferenssissa, kertoo Veera Männistö.

Kansainvälisen politiikan kysymyksistä kiinnostunut kauppatieteiden opiskelija on mukana  nuorisojärjestön kv-työryhmässä. Konrad Adenauer -säätiön Malmössä järjestämässä viikonlopputapahtumassa toukokuussa pohdittiin muun muassa pohjoismaisen yhteistyön ja markkinatalouden tulevaisuudennäkymiä.